Sähköä ilmassa!

Minä rakastan valoa, mutta nyt elämme vuoden pimeimpiä hetkiä. Ulkona oleva syyspimeys ei kuitenkaan haittaa, sillä keinovalokin kelpaa minulle.

Rakastan kynttilän valoa, pöytävaloja, kohdevaloja, tunnelmavaloja, epäsuoraa valoa, mutta en kerta kaikkiaan pidä yleisvalon antamasta tunnelmasta.

Haluan valaisimien antavan valoa kohdistetusti sivulle, alas- tai ylöspäin, muuten valaisin jää lähinnä vain koristeeksi. Ei siinäkään mitään vikaa ole. Valaisimet voivat olla todellisia taiteen näytteitä. Ehkä seuraavaksi perinteisemmän taiteen sijaan satsaan kattovalaisimeen, jota en edes sähköistä! Vaikka oikeasti, siivotessa kunnon yleisvalo tulee tarpeeseen. Huomaan iän myötä, että hyvä valaistus näyttelee isompaa roolia kuin aiemmin. Valoille ja luku- sekä päätelaseille on syntynyt yllättävän tärkeä ja suuri tarve.

Kattovalaisimet

Kun kattovalaisimille on tarvetta, niiden asentamisessa voi kuitenkin käyttää harkintaa ja esteettistä silmää. Katon roiloaminen, eli johtojen piiloasennus, ei kuitenkaan aina ole mahdollista. Meidän huoneistossamme on osassa huoneita puu- tai kipsikatto. Roiloaminen ei välttämättä tule kyseeseen, sillä on riski, että kipsikatto varisee alas laajemmaltakin alueelta kuin mitä johdon ura tarvitsee. Kasettikattomme puolestaan tarvitsee eritystä työstötapaa, ettemme vahingoita osin pinkopahvista, kipsistä ja puusta tehtyä kattokauneutta.

 

 

Onneksi markkinoilla on kauniita esimerkiksi kangaspäällysteisiä sähköjohtoja ja kattovalaisimen tarvetta voi myös ajaa korkea ja pitkävartinen alas kaartuva jalkalamppu. Seinä- ja epäsuorat valot voivat paikata myös kattovalon puutetta riittävän valaistuksen saamiseksi. Vaihtoehtoja on paljon.

Huoneiston sähkötaulu

Huoneiston sähkökeskus on ollut eteisessä. Se on toivottanut kaikki vieraat tervetulleiksi ja samalla se todistaa kaikille, että meidän huoneistossamme on sähköä. Sähköä on näemmä jopa jaettu useampaan huoneeseen, jos voimme luottaa katon rajassa kulkeviin ja joka paikkaan sinkoileviin johtovirtoihin.

Onneksi sähkökeskuksenkin voi siirtää. Me sijoitamme sen pois eteisestä kaappiin ovien taakse piilon, mutta muistamme säilyttää kaappiin vapaan pääsyn. Joskus sulakkeita tarvitsee vaihtaa. Tai oikeammin, joskus sulaketaulun vipuja täytyy nostaa ylös tai alas.

Pinta-asennukset

Remontoitavassa huoneistossamme oli kaikki sähkötyöt tehty pinta-asennuksena. Se ei tietenkään näytä kauniilta eikä vanhan talon henkeen sopivalta. Sähkötyöt alkoivatkin vanhojen sähköjohtojen purkamisella. Ja niitä oli paljon, etenkin kun huoneistoa oli joskus aiemmin käytetty toimistona. Oli atk-johtoja, puhelinjohtoja, kattovalaisimille vedettyjä pintajohtoja. . .Kuka on kehdannut jättää imuroinnin väliin!?

Sähkösuunnittelu

Ensimmäinen työ minkä huoneiston remonttia valmistellakseni tein oli pohjapiirrustusten tekeminen oikeaan mittakaavaan. Piirsin huoneiston pohjan ja kalustin sen huonekaluilla, nekin oikeassa mittasuhteessa. Sähkösuunnittelussa kannattaa siis ensin miettiä huonekalujen sijoitus, sitten valotarpeet ja toiveet (pöytävalo, kattovalo, jalkalamppu, tunnelmavalo, epäsuora valo) ja sitten mietitään mihin kaikkiin paikkoihin pistorasiat ja valaisimet asetellaan esteettisyys- ja käytännön näkökohdista. Virheitä sattuu, en esimerkiksi huomioinut riittävää valaistustarvetta pihan puolella sijaitsevaan keittiöön, johon luonnonvaloa tulee ulkoa vähemmän. Keinovaloa sitten lisää, onneksi tämän ehti vielä korjata!

Kalustetun huonekuvan kautta sain siis piirrettyä oikeille paikoille pistorasiat ja katkaisimet. Mikään ei varmaankaan ole niin ”turn off”, kuin joka paikassa juoksevat jatkojohdot. Entuudestaan kuitenkin tiedän, että niillekin saattaa syntyä tarve. Huonekalusijoittelua ja valaisintarvetta on mahdoton tehdä sadan prosentin varmuudella oikein etukäteen. Ja lisäksi tarpeet ja kalusteet saattavat muuttua. Suosittelenkin sähkösuunnittelussa ammattilaisen käyttämistä.

maijan remppakuvat-04752

 

Roiloaminen

Kun kattovalojen, katkaisijoiden ja pistorasioiden paikat on merkitty, alkaa seinien roiloaminen, eli seinään roilotaan ura, jonne johto upotetaan. Sähköjohdot syötetään putkeen ja viedään oikeille paikoille. Onneksi kaikkea ei tarvitse enää roilota, mm. lähettimellä toimivia katkaisijoita löytyy. Tämän ansiosta huoneistoon ei tule näkyviä johtoja ja roiloamistyö vähenee.

Lisäksi valotarpeiden muuttumisen huomioivia sähköjärjestelmiä on nykyään markkinoilla. Oma juttunsa onkin siten myös oikeiden valaisimien ja valosävyjen löytäminen. Näistä kerronkin myöhemmin lisää.

kotona.typo