OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Anno ja Asun muuttivat kimppakämppään

Haluaisitko mennä kurkistelemaan toisen kotiin ja samalla ostaa itsellesi kodin kauneimpia tuotteita? Nyt sinulla on siihen mahdollisuus, sillä sisustuslehti Asun ja lifestylebrändi Anno (Lue aikaisemmin Annosta kirjoittamani juttu täältä) avasivat yhteisen kotinsa kaikkien ihailtaviksi Helsingin Punavuoren sydämeen.

Hauskana kuriositeettina on se, että mekin kävimme, kylläkin jo joitakin vuosia sitten, katsomassa kyseisestä talosta meille kotia ja melkein päädyimme ostamaan asunnon Annon ja Asunin naapurista. Vaikka tiemme eivät kohdanneet asuntokauppojen kautta, pääsin tiistaina pistäytymään tässä kuvitteellisessa kodissa, joka suunniteltiin, remontoitiin ja toteutettiin muutaman vuoden jo tyhjillään olleeseen, mutta aikaisemmin toimistokäytössä olleeseen huoneistoon.

 

 

 

Kolme huonetta ja keittiön kattava huoneisto on elämänmakuinen kerrostumineen, kuluneine kynnyksineen ja viitteineen kuvitteellisten asukkaiden arjesta. Koti on yksi tulkinta Asun-kodista, jonka Asun-lehden päätoimittaja Ulla Koskinen suunnitteli yhteistyössä Annon kanssa.

Kodissa on omanlaisensa tunnelma, asunnolla on oma henki sekä kuvitteellisille asukkaille tärkeät esineet, mieltymykset ja elämälle välttämättömät jutut esillä meidän kaikkien ihailtavina. Väririkkaassa, Domus Naturan väreillä maalatussa huoneistossa on yhdistelty uutta ja vanhaa, jotain itse tehtyä, kallista ja edullisempaa. Kuvitteellisessa kodissa näkyy eletty elämä. Kaikki ei ole täydellistä, mutta sitäkin kiehtovampaa.

 

Joulukuun loppuun saakka avoinna oleva huoneisto on myymälän ja kodin loistava yhdistelmä, jonne kannattaa ehdottomasti mennä piipahtamaan, hypistelemään Annon ja mm. Artekin tuotteita sekä Cozy Publishingin life style -kirjoja, inspiroitumaan sisustuksesta ja väreistä sekä tekemään jouluostoksia. Kodissa järjestetään myös tilaisuuksia, joissa voi päästä vaikkapa askartelemaan kransseja tai joulupaketteja.

Kuvitteellisessa kodissa eletäänkin nyt vuoden lopun pimenevää kautta puuhakkaan rennosti ja suurpiirteisesti. Ja hauskaa, kodissa edetään niin kuin oikeissakin kodeissa; se puetaan vähitellen joulun viettoon ja tilassa järjestettävät tapahtumat virittävät tunnelman kohti rauhoittumista ja joulua.

Tällaisia uusia konsepteja minä rakastan ja tällaisesta olen jo kauan haaveillut. Mielikuvitukseni lähti välittömästi laukkaamaan uusiin sfääreihin ja kehittämään konseptia tavalla, johon minullakin olisi paljon omaa panostani annettavaksi.

ASUN + ANNO -KOTI

6.11.–30.12.2017
Uudenmaankatu 36
00120 Helsinki

Avoinna

Ma-pe 11-18
La 10-16
Su suljettu (poikkeuksena 10. ja 17.12. auki 10-16)
P. 040 1922 228

www.asun.fi
www.annocollection.com