dav

Habitaren herkut

Habitare-messut ovat käynnissä upeampana kuin koskaan aiemmin. Muutaman päivän ajan olen epämääräisesti sinkoillut messuilla paikasta toiseen. Nyt kuitenkin olen saanut vähintään silmäiltyä jokaisen hallin, käytävän ja messuosaston.

Mitä me olemme saaneet nähdä messuilla? Ainakin aikaisempia vuosia loistokkaamman Habitaren! Näytteilleasettajat ovat tehneet mielettömiä panostuksia ja satsanneet messuosastoihinsa tehdäkseen niistä näyttäviä ja houkuttelevia.

Nähtävillä on viherkasveja, taiteellisia vihersommitelmia sekä sisustusviherseiniä. Havaittavissa on vahvoja murrettuja värejä, runsaasti erilaisia peilejä, struktuuripintoja sekä paljon persoonallisuutta ja kerroksellisuutta. Yhdeksi isoksi teemaksi nousee ekologisuus ja tuon teeman sisällä luonnon materiaalit, vaneri valmistusmateriaalina, kestävyys, huonekalun henkilökohtaiseksi kokeminen, tuotteen pakattavuus pieneen tilaan kuljetuksen ja varastoinnin ajaksi sekä pieni materiaalihukka valmistuksessa. Ekologinen eettisyys, minun lempilapseni sisustuksessa!

Löysin messuilta monta inspiroivaa uutuutta ja vanhempaakin tuttua, jotka ilahduttavat aina uudestaan vuodesta toiseen. Poimin messuilta huomionarvoisia yksityiskohtia:

Helsinki Mobile

Mikä ihana mobile, tätä katsellessa voisi suloisesti nukahtaa unten maille, jollei mielessään intoutuisi seikkailemaan turhan pirtsakkaasti Helsingin maamerkkien ympärillä. Tuote on valmistettu vanerista ja sen 24 kuvakoristetta on laserleikattu jättäen valmistuksessa hyvin vähän materiaalihukkaa. Tuotteen ovat suunnitelleet Willem Heeffer ja Ilja Karsikas. Lue lisää www.helsinkimobile.fi.

Naava-älyviherseinä

Naturvention Naava-älyviherseinä ihastuttaa! Tuollaisen seinän voisin mielelläni hankkia meille kotikäyttöön. Etenkin Naavan Designer -malli olisi mahtava, sillä sen voi tilata haluttuun kokoon ja muotoon. Floristi-veljeni viherinnostus on selkeästi tarttunut minuun nyt pahemman kerran! Laitteen toimintaperiaatteena on, että huoneilma imetään kasvien juuristojen ja mullattomien kasvualustojen läpi. Kasvien juuristoissa elävät mikrobit puolestaan puhdistavat ilman haitallisista kemikaaleista. Sähkökäyttöisen laitteen tuulettimet puhaltavat puhtaan ja raikkaan ilman takaisin huonetilaan. Älyviherseinässä käytetyt kasvit ovat tehokkaita ilmanpuhdistajia. Älyseinään valitut kasvit ovat myös allergiaystävällisiä. Terveellistä sisustamista! Lue lisää www.naturvention.com. Naava-viherseinä on nähtävillä Sissareiden osastolla 3 e 30.

copy-of-one-slim-viistosta

Taide

Habitaressa on esillä myös taidetta. Vaarallista minulle, sillä haaveilen jatkuvasti uudesta taiteesta kotiimme. Kun tämä meidän remonttimme aiheuttama taloustaakoitus on jossain elämämme vaiheessa ohi (huoh!), säästän rahaa ja hankin kotiimme uuden taulun. Tällöin sisustamisessa huomioitaisiin kulttuurillinen eettisyys. Kotimainen taide siis kunniaan! Esimerkiksi tämä Riikka Hyvösen kolmiulotteinen OMG, UK made in UK -taideteos on hieno, mutta kenties hiukan liian “vahvaa vääntöä” meidän kotiimme. Lapset, mitä sanotte?

sdr

Poltettu oranssi ja kulunut kupari

Messuilla näkyy paljon murrettuja ja vahvoja värejä. Poltettu oranssi toistuu monella osastolla. Nyt on myös korkea aika kaivaa kaikki vanhat kuparipannut ja muut kupariesineet esille –  olet pian sisustusaallon harjalla! Kuva on otettu Vepsäläisen osastolta, missä värejä ei oltu säästelty.

dav

Vihertaide

Kasvit eivät ole vain huoneilmaa puhdistavia ja tavanomaisesti ikkunalaudalla ruukuissa kasvavia kaunistuksia. Niistä voi myös tehdä taidetta. Mitähän Peter sanoisi, jos tekisin meidän sohvaamme pienen taideinstallaation?

dav

Aamu alkaa jakkaran päällä

Ville Aakula ja MUM’s synnyttivät yhteistyönä AAMU-jakkaran, joka ilahduttaa puukäsityöllään, kankaan sävyillä sekä printeillään. Puutyöt ovat Ville Aakulan käsityötä. Materiaaleina löytyvät tammi sekä koivu. Jakkaran jalat ovat irroitettavissa osiin ja postitettavissa sekä varastoitavissa pienessä tilassa. Kankaan kuosi on suunniteltu Suomessa, mutta valmistettu MUM’sin pajalla Intiassa reilun tuotannon käytäntöä noudattaen. Sosiaalisesti eettistä! Lue lisää www.aamuaamu.com

dav

Elegantti Siesta-tuoli

Jos minulla olisi mahdollisuus hankkia uudet nojatuolit juuri nyt, tyydyttäisin nojatuolihimoni näillä ihanilla Carl-Gustaf Hiort af Ornäsin nojatuoleilla. Tällä hetkellä tyydyn kuitenkin ainoastaan suosittelemaan näitä ihanuuksia kaikille muille. Mikä upea muotoilu, mitkä sävyt ja materiaalit kankaissa! Vintage-yksilön löytäminen on toki aina pop, mutta tämän klassikon uusi tuleminen ja ylistys on mahtavaa. Uustuotannossa, joka on aloitettu nyt syksyllä 3o vuoden tauon jälkeen on kunnioitettu vanhoja malleja, suunnitelmia ja työmenetelmiä! Lue lisää www.fasetti.fi

sdr

fasetti-oy-siesta-tuoli-2-960x1024
Kuva: Fasetti

Kerroksellisuutta

Tulevaisuuden trendejä puolestaan visioidaan Signals-näyttelyssä. Huomioitavaa ovat kukkatapetit, kerroksellisuus ja kuvakollaasi edesmenneistä sukulaisista. Sukupotretit voidaan hankkia kirpputorilta, jollei omasta takaa sopivia sukulaisia löydy kuvattuina 🙂 Tästä aiheesta oli juttua Maijan Maailmassa viime viikolla. Julkaisimme tuolloin artikkelin, missä arvuuttelin tulevia sisustustrendejä. Voit lukea jutun täältä.

dav

Lapuan Kankurit

Pian luonnon vihreys ja vehreys katoaa, mutta Lapuan Kankureiden tekstiileissä jopa syksyinen luonto tulee kotiimme. Katso lisää www.lapuankankurit.fi

autumn
Kuva: Lapuan Kankurit.

Tule moikkaamaan osastolle

Olen mukana messuilla Sissareiden (sisustussuunnittelijoiden yhdistys) osastolla 3 e 30. Päivystän vielä tänään perjantaina osastomme sisustusklinikalla klo 9-13.30. Sisustusklinikalla tarjoamme 20 minuutin veloituksettoman konsultoinnin sisustushaasteesi parissa ja samalla voit osallistua arvontaan! Ota vaikka huoneiston pohjakuva mukaan tai muuta matskua, jonka avulla voimme tarttua haasteesi kimppuun. 

Tule kuulemaan minua Ahead-hallin Arena-ohjelmalavalle

Huomenna lauantaina 10.9. olen puolestani mukana messuilla Eettisesti esteettistä -puheenvuorollani Ahead-hallin Arena-ohjelmalavalla klo 10.30. Tervetuloa kuulemaan!

Eettisesti esteettistä

Kuinka voimme valita sisustamisessa tuotteita, ostaa uutta tai remontoida vanhaa niin, että eettisyys, kestävä kehitys ja estetiikka huomioidaan? Onko kierrätys automaattisesti kestävää kehitystä? Millä tavalla omat valintasi sisustamisessa vaikuttavat kestävään kehitykseen? Mikä on sisustussuunnittelijan vastuu tässä ketjussa? Maija Lukkari-Nyman, VT, LKV, sisustussuunnittelija, Maijan Maailma

tyyli.typo