Kaakelit kylpyhuoneen kruununa

Kylpyhuoneen kruunavat kaakelit. Hetkinen, mikä muu voisikaan olla kylppärin päähineenä?

No, onhan toki kylpyhuoneen kalusteilla ja valaisimilla sekä kylpyhuonetekstiileillä iso roolinsa. Kaakelit saattavat kuitenkin olla pitkäaikaisin hankinta minkä kotiisi teet. Meillä se on kyllä ollut sohva, koska muuttotiheytemme on ollut keskivertoa vilkkaampaa. Kaakeleita kun ei tavata Suomessa repiä muutossa matkaan mukaan.

Minä olen tällä hetkellä henkilökohtaisesti kyllästynyt valkoiseen kaakeliin, haluan vaihtelua aikaisempiin. Toisaalta liian suuret värikontrastit eivät ole myöskään mieleeni, ainakaan juuri nyt. Suosin harmonisia, mutta kuitenkin persoonallisia ratkaisuja. Lisäksi liian vaaleat sävyt ovat epäedullisia meidän perheessämme. Molemmilla meidän talon naisilla on pitkät tummat hiukset, joita ikävällä tavalla harjatessa tippuu lattialle ja hiussuortuvat näkyvät ainakin kovin vaaleaa ja yksiväristä kaakelipintaa vasten… Lue aikaisemmin Maijan Maailmassa julkaistu juttu kaakelimetsästyksestäni täältä.

Lasten ja aikuisten kylpyhuoneet

Meillä on kaksi kylpyhuonetta – lasten ja aikuisten. Toinen kylpyhuone toimii samalla kodinhoitohuoneena. Tuo kylpyhuone oli huoneistossa jo alunperin, mutta laajensimme kylppäritilaa käytävälle. Toisen kylpyhuoneen rakensimme lohkaisemalla palan pojan huoneesta. Kylpyhuone jäi kooltaan melko kapeaksi, mutta kuitenkin riittävän suureksi meidän tarpeisiimme. Emme halunneet viedä pojan huoneesta liian suurta palaa, jottei lastenhuoneesta olisi tullut epätoiminnallinen.

maijan remppa-0612
Tässä seison paikalla, johon on nyt sijoitettuna suihku. Rohkea kultaovi on saanut turvallisen valkoisen maalipinnan.

Aikuisten kylpyhuone

Lattia- ja takaseinän kaakeleiksi valitsimme Värisilmän valikoimista mattapintaiset harmaat Ragnon Rewind R4KZ Polvere -kaakelit (7 cm x 28 cm). Ladonta tehtiin kalaruotokuvioon. Tämä kaakelointitapa on melko haasteellinen ja vaatii laatoittajalta kärsivällisyyttä ja taitoa. Sivuseinille ladoimme myös Värisilmän mallistosta Concept R2XY -kaakelin (45 cm x 45 cm).

IMG_9142

IMG_9350
Takanurkka on onnistunut. Aivan kuin kaakeli taittuisi lattiasta takaseinälle kulmakohdastaan.

Lasten kylpyhuone

Toisen kylpyhuoneemme kaakeloimme beigeen sävyyn menevillä myös Värisilmän valikoimista löytyvillä Ragnon Rewind- ja Masia Gris Claro -kaakeleilla (7,5 cm x 30 cm).

Ragnon kuusikulmaisen yksivärisen Rewind-kaakelin sävy on vanilja. Kuvioidut kaakelit tulevat puolestaan 16 kappaleen laatikoissa, joissa on sekalainen lajitelma kuvioituja kaakeleita. Laatan koko on 21 cm x 18,2 cm.

Näinkin suuren kuusikulmaisen kaakelin käyttö kylpyhuoneen lattiassa vaatii laatoittajalta osaamista, jotta kaadot menevät kaivon kohdalla oikein eivätkä laattojen kulmat irvistele.

IMG_9139
Seinissä on Masia Gris Claro -kaakelit. Alaspyyhkäisyvalaistukseen ledvalot Cariittista.
IMG_9362
Lattiassa Ragnon Rewind-kaakelit. Ja yllätys, yllätys, kylpyhuoneen yksityiskohdat ovat vielä kesken. Duravit-merkkisen kylpyammeen pääty kaipaa vielä täytettä.

Kaikki kylpyhuonekalusteet, suihkut ja hanat hankimme Lvi Juhani Niemeltä. Niiden tarkempi esittely tulee myöhemmin. Valaisimet ovat puolestaan Cariitin ja myös näiden ja valaistusratkaisujen tarkemmat esittelyt tuonnempana.

Oletko sinä tehnyt kylpyhuoneremonttia, millaiset kaakelit valitsit? Olisi kiva kuulla valintaprosessistasi, mikä vaikutti eniten valintaasi? Hinta, väri, saatavuus tai jokin muu?

kotona

Värisilmä/Espoon Väri

Espoon Väri on täyden palvelun Värisilmä-liike Espoon Viherlaaksossa. Espoon Väristä saa kaikki tarvikkeet sisustamiseen sekä remontointiin ja kaupan päälle osaavan ja ystävällisen palvelun.

Kuusiniementie 2
02710 Espoo
09 597007
Fax 09 586 3533
pertti.mustonen@espoonvari.fi
Aukioloajat:
Arkisin kello 8-18
Lauantaisin klo 9-14
(Kesälauantaisin klo 9-13)

Lvi Juhani Niemi

LVI Juhani Niemi on monipuolinen kylpyhuonekalusteiden uranuurtajayritys. Yritys toimii pääsääntöisesti kylpyhuonetuotteiden maahantuojana. Valikoimaan kuuluvat design-kylpyhuonekalusteet mm. seuraavilta saksalaisilta merkeiltä: Hansgrohe, Axor, Duravit, Emco, Geberit ja Hewi. Italialaisia merkkejä: Gessi, Karol ja Sicis, sekä kotimaasta Rej design- ja Loiste-kylpyhuonekalusteet.

Nimismiehenpelto 6

02770 Espoo

Puh: 020 7780 850

Aukioloajat:

ma-to 10-18

pe 10-16

la 10-14

www.lvijuhaniniemi.fi

Cariitti shop

Cariitti on led- ja valokuituvalaisimiin keskittynyt perheyritys, jonka valaisimet ovat ominaisuuksiltaan markkinoiden huippua. Cariitti keskittyy laadukkaisiin tuote- ja palvelukonsepteihin. Valikoima on laaja ja saatavilla on heti varastotuotteita sekä erikseen räätälöityjä, asiakkaan tarpeita vastaavia valaistusratkaisuja. Tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa.

Kauppakeskus Viisari, 2 krs.

Martinkyläntie 47

01720 Vantaa

Puh: 09 2219040

Aukioloajat:

ma 11 – 16

ti-to 10- 16.30

pe 10-16

www.cariitti.fi

 

 

kotona.typo

Artikkeli tehty yhteistyössä Värisilmän kanssa.