Käärmekuoseja, naisellisia helmoja ja runsaita neuleita

”Harvemmin näkee, että trendi on sekä kaunis että erityisen toimiva ja käytännöllinen. Edestä lyhyempi hame antaa todella kauniin siluetin ja on kevyemmän oloinen kuin täyspitkä hame”, SOFiNAHin Annika kertoo innostuneesti, kun etsin itselleni jotain ajan hermoilla olevaa asua, joka on samalla helppo käytössä.

*kaupallinen yhteistyö

”Kangasta on vähemmän jalkojen ympärillä, joten liikkuminen sen kanssa on helpompaa”, Annika jatkaa ja saa minut innostumaan hameesta.

SOFiNAH Shopista löytyneessä RAVN-merkkisessä hameessa on käärmekuviointi.

 

”Tämä hame on täydellinen välikauden vaate; ruskettuneet sääret pääsevät näytille, kun vielä tarkenee ilman sukkiksia” , Annika sanoo. Minun täytyy myös tunnustaa, että välttelen sukkahousuja niin pitkään kuin voin. Minusta hame laskeutuu vielä kauniimmin paljaita sääriä vasten. Burgundinpunainen hame toimii kuitenkin upeasti ympäri vuoden. Hyvät sukkahousut pelastavat tuolloin tilanteen. Sellaiset, jotka eivät saa hametta ”kinnaamaan”. Sähköistymistä itsessään voi vähentää mm. suihkuttamalla lakkaa kevyesti vaatteen nurjalle puolelle.

Viininpunainen tai ruskea yläosa korostaa kauniisti kankaan käärmekuosia. Ja käärmekuosihan on suurinta huutoa juuri nyt, jos on uskominen Iltalehteä ja miksipä ei olisi  (Katso linkki Iltalehden artikkeliin tästä).

Laskeutuvan hameen naisellinen röyhelöhelma saa kontrastia pehmeänmuhkeista neuleista tai vaikka kiiltävästä nahkatakista! Maskan portviininvärinen neule on klassinen valinta olematta tylsä. Raglan-leikkaus korostaa hartioita ja leveät hihat antavat ylellisen vaikutelman. ”Kapeat resorit jättävät tilaa nyt niin trendikkäälle kellolle tai vaikka rannekoruille!”, Annika vinkkaa.

Maskan portviininvärinen neule on klassinen valinta olematta tylsä.

Midi-mittaisen hameen kaveriksi sopivat parhaiten nilkkurit tai korkeat saappaat. Rennompi vaihtoehto on esim. maiharit. Nyt hoikkaroin korkeissa koroissa, mutta todistin itselleni, että mukulakiville näissä koroissa ei ole asiaa. Minua ei ole luotu sipsuttamaan!

Tehty yhteistyössä SOFiNAH shopin kanssa.

SOFiNAH

SOFiNAH shop on Helsingissä toimiva lifestyle-kauppa, jota pyörittävät Annika ja Thia, ihanat ja inspiroivat naiset. Kaupan valikoimiin kuuluu mm. ihania vaatteita, kosmetiikkaa, asusteita ja huonetuoksuja. Laatutietoisuus, muotituntemus ja ystävällinen palvelu takaavat miellyttävän ostoskokemuksen joko liikkeessä Uudenmaankadulla tai SOFiNAH’in verkkokaupassa.

OSOITE

Uudenmaankatu 17, 00120 Helsinki

Puh +358(0)44 5668090

AUKIOLOAJAT

Ma – pe klo 11-18

Lauantai klo 11-16

www.sofinah.fi

www.instagram.com/sofinahshop/

www.facebook.com/sofinahshop/

info@sofinah.fi