Katse lattialistoissa

Kun hankkii vanhan huoneiston, aina ei etukäteen tule miettineeksi, ettei kaikkea välttämättä saa kunnostettua ihan vaivatta. Ihan kaikkea ei onneksi tarvitsekaan kunnostaa, pienet kolhut kertovat eletystä elämästä.

Huoneistossamme oli komeat lattialistat. Jykevät, paksua puuta ja koristeelliset profiililtaan. Harmiksemme listat oli irroitettava ja irroittaessa ne rikkoutuivat. Niin kuin useampaan kertaan on tullut jo selostettua, sähkötöiden toteutus näytteli myös tässä suurta roolia. Ilman listojen irroittamista olisimme joutuneet roiloamaan valtavan metrimäärän uraa seinään sähkökaapeleiden piiloittamista varten. Uusien johtourallisten lattialistojen taakse sähkökaapelit saatiin piiloon.

Tällainen johtoviidakko peitti vanhat listat. Jossain vaiheessa ohut sormilista oli lisätty listan eteen. Alkuperäiseen listoitukseen se ei ole kuulunut.

Sitä en aikaisemmista projekteistani kuitenkaan muistanut, kuinka työlästä listoitus on – ei pelkästään hinnaltaan, mutta myös vaivaltaan. Huoneistossamme kun ei ole varmaan yhtäkään suoraa kulmaa tai lattiaa. Onneksi Helsingin Erikoishöyläyksen valmiista valikoimista löytyi meille sopivia listoja ja listoittajamme Sami Salonen Suomen Erikoisasennuksesta taitoi työtehtävän paremmin kuin hyvin.

dav
Me valitsimme Helsingin Erikoishöyläyksen johtourallisen R 93 -listan (28 mm x 140 mm).

Helsingin Erikoishöyläyksen tuotevalikoima on myös valtava. Valikoimista löytyvät mm. listat, paneelit, lattialaudat ja tilaustyötuotteet. Mahdollista on valita tuotteet varastovalikoimista tai teetättää oman mallipalan tai kuvan mukaan. Yrityksellä on myös laaja valikoima eri puulajeja ja erilaisia pintakäsittelyvaihtoehtoja. Me valitsimme maalipinnan.

IMG_9182
Tämän kaariseinän listoitus vaati asentajalta taitoa ja kärsivällisyyttä. Seinälista koostuu useasta noin 10 sentin pituisesta listapalasta, jossa jiirit on tehty oikeaan kulmaan mukaillakseen voimakkaasti kaartuvaa seinää.
IMG_9218
Maalauksen loppuviimeistely on vielä tekemättä.

Meille lisähaastetta toi myös vanhojen ja uusien listojen yhdistäminen. Emme halunneet poistaa ovenkarmilistoja ja uusien listojen oli toivottavaa istua sulassa sovussa vanhojen kanssa. Helsingin Erikoishöyläyksen valikoimista löysimme heidän varastovalikoimistaan sopivat R 93 -lattialistat, jotka maalautimme sävyllä F 497 (paperi).

dav
Vanha ovenkarmilista ja uusi lattialista sekä kulmapala elävät keskenään sulassa sovussa. Emme halunneet kunnostaa vanhoja listoja niin, että ne näyttäisivät uusilta. Mielestämme pienet kolhut ovat charmanttisia. Mitä mieltä sinä olet?

Nyt listat ovat kauniisti kiinni seinissä, enää vain muutama saumakohta vaatii maaliviimeistelyä. Ehkä tämä remontti on joskus valmis.

kotona

Helsingin Erikoishöyläys

Helsingin Erikoishöyläys Oy on erikoistunut korkean laadun puutuotteisiin: listoihin, paneeleihin, lattialautoihin, terassilautoihin, saunatuotteisiin, tilaustyö- ja muihin tuotteisiin.

Osoite:

Malmin kauppatie 43
00730 Helsinki

Aukioloajat:

ma-pe 8.00-17.00

la 10.00-14.00

Puhelin:

(09) 3507 790

toimisto@erikoishoylays.fi

www.erikoishoylays.fi

kotona.typo