dav

Kesäruokaa mökillä

Heinäkuuhumme on jo ehtinyt mahtua SuomiAreenaa, ystäviä, urheilua ja kulinaristisia nautintoja ravintolassa. Emme ole myöskään laittaneet kirjoja tai joutenoloa sivuun. Nekin näyttelevät suurta roolia, mutta perheen kesken mökillä nautittu hyvä ruoka kruunaa kesäpäivän.

Mitä siis syödä mökillä? Jotain hyvää ja helppoa, että ehtii nauttia myös kesäpäivästä. Tehdään siis ruuaksi jotain, minkä voi valmistaa osittain jo etukäteen ja loput ulkona grillin ääressä.IMG_0038

Alkupalaksi teimme grillattuja avokadoja tomaattisalsan kanssa ja pääruuaksi sitruunalohta, tzatzikia sekä uusia keitettyjä perunoita. Paljon hyvää rasvaa ja vihanneksia! Nyt kotimaiset tomaatit ovat vielä parhaimmillaan – makeita kuin karkit!

dav
Tomaattisalsa

Tomaattisalsa

noin 1 kg tomaattia

kevätsipulia

2 valkosipulinkynttä

1 chili

nippu persiljaa

3/4 dl sitruunamehua

1 rkl oliiviöljyä

1 rkl sokeria

1 tl suolaa

1 tl mustapippuria

nippu basilikaa

Ohje

Paloittele tomaatit pieniksi kuutioiksi kulhoon. Voit valuttaa niistä ylimääräistä nestettä pois. Hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Halkaise chilipalko, poista siemenet ja silppua palko.

Sekoita kaikki aineet tomaattisilpun joukkoon ja nosta salsa jääkaappiin maustumaan ennen tarjoilua.

Kun tuot salsan tarjolle, voit vielä halutessasi valuttaa siitä ylimääräistä nestettä. Asettele salsa puolitetun avokadon päälle ja hiukan vielä vierelle.

dav
Grillatut avokadot ja tomaattisalsa

Grillatut avokadot ja tomaattisalsa

1/2 avokado per syöjä

oliiviöljyä

suolaa

Ohje

Puolita kypsä avokado ja sivele öljyllä ja ripottele suolaa päälle. Grillaa avokadoja kuoripuoli alaspäin pari minuuttia ja käännä.

dav
Tzatziki

Tzatziki

2 kurkkua

5 dl Kreikkalaista maustamatonta jugurttia

2 valkosipulin kynttä

4 rkl oliiviöljyä

2 rkl punaviinietikkaa

nippu tilliä

suolaa

mustapippuria

Ohje

Kuori kurkku ja raasta karkealla terällä. Purista ylimääräiset nesteet kurkkuraasteesta ja jätä siivilään valumaan kevyesti suolattuna.

Murskaa valkosipuli ja laita kulhoon. Kaada päälle oliiviöljy ja sekoita joukkoon jugurtti. Hakkaa tilli hienoksi ja sekoita joukkoon. Kun olet valuttanut kurkkuraastetta 10 minuuttia sekoita se muiden ruoka-aineiden joukkoon ja lisää viinietikka. Lisää pippuri ja tarkista suolan määrä. Tzatziki säilyy hyvin ja voit tarjoilla sen vaikka seuraavana päivänä.

dav
Sitruunalohi

Sitruunalohi

1 kg tuoretta luomulohta

sitruuna

tilli

pippuria ja suolaa

Ohje

Laita lohi grilliin nahkapuoli alaspäin SAGA Leivinpaperin päälle. Laita pippuria ja suolaa päälle sekä sitruunaviipaleita. Grillaa kupu päällä. Nosta kala leivinpaperin päällä pois grillistä. Siirrä tarjoiluastialle lohi sitruunoineen ja leikkaa tilliä päälle.

Keitetyt uudet perunat

Keitä perunat ohjeen mukaan.

keittiossa.typo