Sotamaalaus vai jotain ihan muuta?

 

Olen ilokseni saanut olla useinkin ammattilaisen meikattavana. Oikeilla varjostuksilla ja korostuksilla saadaan minullekin luotua melko ilmeikkäät kasvot. Yritän aina imeä itseeni kaiken tiedon ja painaa mieleeni, mitä meikkaaja tekee. Lähes samaa tahtia kuin meikki lähtee pois pesussa, alkaa mielikuvani nikseistä haalistua.

Siksi pyysinkin meikkitaiteilijaystävääni Kati Koskelaa näyttämään miten oikeaoppinen korostus- ja varjostus kasvoille tehdään. Kun sain Riitan kuvaamaan tämän kaiken vaiheittain ja Katin kirjaamaan kaiken tekemänsä, en jatkossa voi syyttää kuin itseäni, jos epäonnistun.

 

Tässä siis Katin Koskelan ohjeet vaiheittain!

 

1. Laita meikin alle ensin meikinalus-seerumi/voide, niin meikki säilyy koko päivän.

IMG_0009

2. Laita valovoidetta ensin silmien sisäreunaan, siitä liikkuvalle luomelle ( pohjustaa luomen hyvin ja tasoittaa väriä) ja alaluomelle ohimoja kohti häivyttäen.  Varo kuitenkin mahdollista silmäpussia alaluomella. Siihen laitetaan vain meikkivoidetta ja ehkä aavistus peiteainetta tasoittamaan väriä. Silmän alueen iho ei saa näyttää liian paksusti meikatulta, muuten korostat ryppyjä silmän alueella.
IMG_0032 (1)

3. Seuraavien alueiden korostaminen luo valoa kasvoille:

Kulmakarvojen yläkaari korostaa kulmakarvojen muotoa ja liftaa kasvoja.

Otsan alue alkaen kulmakarvojen välistä ja siitä ylös ja ulospäin leviten.

Nenän varsi, sierainten sivut ja siitä suupieliin.

Huulten reunat sisäänpäin häivyttäen. Tämä tekee samalla hyvän pohjustuksen huuliin.

Leuan kärjen meikkaus luo valoa ja muotolinjaa leukaan sekä viimeistelee kasvot kokonaisuudessaan.

IMG_0043

4. Varjosta kasvojen ulkoreunat otsasta alkaen poskien alareunaan asti  ja lopuksi leuan alue. Nenän varjostamisessa kannattaa olla maltillinen, koska pienikin ylikorostus näkyy selvästi ja luo teatraalisen vaikutelman.

IMG_0049

 

IMG_0057

 

5. Käytä isompien alueiden levitysvälineenä meikkisivellintä tai sientä.  Olen todennut pienien alueiden meikin levitykseen parhaimmaksi sormenpään, mutta tärkeintä on löytää itselle luontevin tapa tehdä 🙂

IMG_0063

 

IMG_0075

 

Jos tarvitset meikkaus- tai kampausapua, ole yhteydessä Katiin!

Kati K

Kati Koskela
+358 50 357 0230
+44 780 740 4115
kati(at)katikoskela.com

http://www.katikoskela.com/

tyyli.typo