Kunnon päälle

Hyvinvointikokeeni on kestänyt jo 6 viikkoa. Time flyes, when you are having… too busy times!

Miten on mennyt? Yhtenä viikkona tein kuntosaliohjelman vain kaksi kertaa suunnitellun kolmen sijaan. Suunniteltu iltapäivän treenihetki meni kertakaikkisen pieleen, kun työpäivä venyi yllättäen aamusta klo seitsemän ilta kello puoli kahteentoista asti. Tuollaisessa työpäivässä ei ole tietenkään mitään järkeä, mutta yksityisyrittäjän on tehtävä työt, kun työt sitä vaativat.

Auronin kuntosali aukeaa vasta klo 7.45, joten hyvin aikaiset lihaskuntotreenit ovat mahdottomia, jollen sitten tee kotitreenejä. Tässä mielessä ystäväni kanssa tehty aamulenkki on ollut toimiva konsepti. Sitä on vaikea missata. Lenkille kun pääsee aina, ystävätärtäni ja minua ei ole sääkään koskaan pidätellyt. No, eipä tuo yhden salikerran poisjäänti kokonaiskuvaa tule pilaamaan tässä hyvinvointikokeessa. Ehkä tällaiselle perfektionismiin taipuvaiselle ihmiselle on hyväkin, että välillä kaikki ei mene ihan suunnitellusti.

Mutta salilla minä viihdyn. Melko tehokkaita treenejä arvostan, ei siis mitään aikasyöppöjä. Melkeinpä 35 minuutissa suoriudun salitreeneistä etenkin, kun teen osan treeniliikkeistä komboina. Auronilla on ns. älykuntosalilaitteet. Hybridilaitteet ovat maailman helpoimmat käyttää. Niihin voidaan syöttää kuntosaliohjelma. Ne laskevat puolestani liikkeiden toistot ja saan säädettyä painot ilman, että minun täytyy fyysisesti lisätä tai vähentää painoja.

Tämäkin säästää aikaa, kun minun ei tarvitse lisätä tai vähentää mm. painolevyjä tankoon. Huh, ei kait minulla voi olla näin kiire kuin tämä kaikki kuulostaa… Valitettavsti nyt minulla on ollut turhankin kiire, vaikka toiminkin parhaiten pienen paineen alla. Kiire ei saa kuitenkaan käydä kunnon päälle.

IMG_5057

IMG_5065

Koska kuitenkin haluan minimoida treenien pois jäännit horrorpäivienkin osalta, pyysin Auronin fysioterapeutti Nina Leppästä tekemään minulle lisää kotitreenejä. Sellaisia, joissa saisi kunnon hien päälle, mutta aikaa tuhrautuisi vain 15-20 minuuttia. Tuo aika löytyy aina jostain, jos vähänkin suunnittelee viikkoaan, eikä suuria yllätyksiä pääse tapahtumaan.

Tässä yksi Ninan kotitreeni, joka on minun makuuni tehokkuudessaan:

Hyppytreeni

Tee hyppytreeniä kaksi kierrosta. Yhteensä aikaa kuluu noin 15-20 minuuttia riippuen siitä, kuinka pitkiä palautumisia pidät. Itse teen kaikki viisi liikettä putkeen ja pidän ainoastaan juomatauon seuraavan kierroksen välissä.

Ensimmäinen kierros 30 toistoa/puoli, toinen kierros 20 toistoa/puoli.

Askelkyykky ristiin taakse vuorojaloin

Ensimmäinen kierros 30 toistoa/puoli eli yhteensä 60. Toinen kierros 20 toistoa/puoli eli yhteensä 40 toistoa.

Ota leveä haara-asento. Astu pitkä askel taakse ristiin. Palaa alkuasentoon. Tee sama toiselle puolelle.

Lantion nostot

Makaa selälläsi jalat koukussa. Nosta lantio ylös, purista pakarat yhteen ja pysy yläasennossa hetki (pidä jännitys pakaroissa). Laskeudu alas hallitusti. Toista 30 ensimmäisellä kierroksella, 20 kertaa toisella kierroksella.

Askelkyykky hypyllä vuorojaloin

Yhteensä 60 toistoa ensimmäisellä kierroksella, 40 toistoa toisella kierroksella.

Tee askelkyykkyhyppyjä vuorojaloin, 30/20 toistoa per puoli. Pyri pitämään etujalassa 90-asteen kulma. Takajalan polvi osuu melkein maahan. Jos sinulla on vaikkapa polvivamma, voit tehdä liikkeen ilman hyppyä esimerkiksi käsipainojen kanssa.

Vatsarutistus

Purista polvia ja kyynärvarsia toisiaan kohti tiukasti ja hallitusti. Vapauta pito ja tee sen jälkeen liike uudestaan. Pidä selkä tiukasti maassa, ettei se pääse notkolle.

Askelkyykky

Yhteensä 60 toistoa ensimmäisellä kierroksella, 40 toistoa toisella kierroksella.

Tee askelkyykkyjä eteen vuorojaloin. Pyri pitämään etujalassa 90-asteen kulma. Takajalan polvi osuu melkein maahan. Jos haluat, voit lisätä tehoja käsipainojen avulla.

Muistutus itselleni

VENYTTELE.

IMG_5028
Tällainen rulla on hankintalistalla venyttelyä varten.

Ruokavalion noudattaminen onkin sitten ollut välillä haastavampaa. Etenkin tuollaisina ylipitkiksi venyneinä työpäivinä riittävän tiheän ruokavalion noudattaminen on vaikeaa, jollei minkäänlaista etukäteissuunnittelua ole muistanut tehdä. Tässä minulla olisi skarppaamisen varaa.

hyvinvointi.typo

TEHTY YHTEISTYÖSSÄ AURON OY:N  KANSSA.

Katso oman asuinalueesi lähin Auron-toimipiste nettisivuilta www.auron.fi.