Lettu, plätty, räiskäle ja keskivertoäidin halu tulla paremmaksi

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Meidän suhteemme alkoi kangertelevasti jo yli kolmekymmentä vuotta sitten.

En siis puhu lapsistani vaan letuista. Tein ensimmäisen kerran lettuja ystävättäreni mökillä 12-vuotiaana. Tuolloin unohdimme taikinasta vehnäjauhot, lettuja ei siis syntynyt lainkaan – taikina oli verraten juoksevaa. Tilannetta ei voitu korjatakaan, sillä jauhot olivat unohtuneet kauppaan ja kauppa oli kaukana.

Tämän jälkeen, kaksitoista vuotta sitten tapahtui minun seuraava lettukohtaamiseni. Tuolloin tuleva äitiys pisti minussa monenlaisia tunteita ja tekoja liikkeelle. Halusin mm. olla pullan- tai tässä tapauksessa letuntuoksuinen äiti, siis jo ennen kuin edes esikoinen oli syntynyt. Letuista tuli surkeita, vaikka silloin muistin laittaa kaikki raaka-aineet mukaan. Mökkimme keittiö oli vielä tuolloin remontoimatta ja lietemme seisoi vinossa. Lettutaikina valui tietenkin pannun toiseen laittaan ja letuista tuli ihmeellisiä möhkäleitä.

Ehkä taitava kokki olisi osannut kannatella valurautapannua oikeassa kulmassa lieden vinoudesta huolimatta tai taitava kodin yleisnainen olisi suoristanut uunin. Sitä en silloin osannut tai älynnyt, keskivertoäitiainesta näköjään.

Saako yrittää olla keskivertoäitiä parempi?

Lettupaistopuuhissa aloin miettiä yllä olevaa kysymystä nyt, kun on niin kovin muodissa olla “huono äiti”. Bad Moms -elokuvaesittelyn mukaan äidit ryhtyvät kapinaan “hyvä äiti” -roolikuvaa vastaan ja näin kapinoitsijat joutuvat törmäyskurssille perinteistä amerikkalaista äitikuvaa edustavien mammojen kanssa.

Hauskaa tai ei, nyt nauretaan humalahakuisille äideille ja äitien heittäytymiselle villiksi. Hyvä, jos se vapauttaa pakkokotiäidit pinteestä.

Pullantuoksuinen äiti on nyt siis niin passé. Aktiivikansalaiset ovat jopa valmiita lähtemään barrikadeille pelastamaan kotiäidit. Minun ollessani yhteensä kuusi vuotta kotona, toisinaan sain kuulla, kuinka näin hyvin koulutettu äiti viitsii tuhlata elämäänsä kotona lasten kanssa ja kökkiä aivottomana hiekkalaatikolla.

Mutta, minäpä tein sen omasta halustani, nautin “aivottomuudestani”, mikä ei kyllä minun nokkelien lasteni kanssa ihan aivottomalta puuhalta tuntunut. Toki samaan hengen vetoon kiitän suuresti, että tähän oli minulla mahdollisuus. Mutta kaikilla ei tietenkään ole haluakaan, vaikka mahdollisuus olisi. Ja kyllä, minä haluan usein olla parempi kuin keskivertoitseni – niin äitinä, vaimona, kuntoilijana ja yrittäjänä. Eihän siinä kait mitään pahaa ole? Jos yritämme, kehitymme.

Ja ne letut

Letut ovat tietenkin tässä tarinassa vain sivujuonne, mutta ne symbolisoivat sitä, että minä voin haluta olla toisenlainen äiti kuin sinä, ja sinä toisenlainen äiti kuin minä. Lettujakin kun voi tarjota hillolla tai ilman ja halutessaan laittaa kermaa päälle. Voihan ne syödä suolaisinakin. Kaikki hyvin, kunhan teemme sen omasta tahdostamme ja halustamme. Ihmeellinen vastakkainasettelu tähän kuitenkin on kehkeytynyt.

Vertailevatko isät keskenään paremmuuttaan? Kuka on lasten kanssa leikkeihin heittäytyvä isä, kuka viettää eniten isä-lapsi-aikaa hullutellen huvipuistossa ja vielä parempaa! Vaikka metsässä samoten teltan ja trangian keikkuessa rinkassa olalla. Ehkä vertailua tapahtuu, mutta ainakaan arvostelu ei ole niin raadollista. Vaikuttaa, että isät saavat aika vapaasti olla ihan sitä, mitä haluavat olla ilman, että joukko toista kantaa edustavia isiä on valmiina ristiinnaulitsemaan toisinajattelijan kolumneissa tai netin keskustelupalstoilla. Toisaalta, mistä minä nyt tietäisin, olen tietoisesti jättänyt keskustelupalstat lukematta. Ihan vain siksi, että siellä on niin paljon täysin kontrolloimatonta riehuntaa. Nuo areenat ovat usein kuin villieläinten taistelukenttiä.

Palataan takaisin lettuihin. Paistokokemukseni kun ovat tällaiset, ihme ei siis ole, että aikaisemmin olen tyytynyt vain syömään lettuja. Kenties helle tänä kesänä sekoitti minut ja päätin yrittää onnistua.

Koska olen laiska lukemaan reseptejä, minulle sattuu ja tapahtuu keittiössä. Jos saan aikaiseksi jotain herkullista, heti yritän kirjata muistiin ainesosat, mitkä satuin ruokiin heittämään. Nyt tein lettuja lapsille (ehkä hiukan myös aikuisille) seuraavan ohjeen mukaan ja yllätyin itsekin positiivisesti.

Maijan ohukaiset

2 munaa

2 dl vichyä

3 dl maitoa

2½ dl vehnäjauhoja

½ tl suolaa

2-3 rkl intiaanisokeria

1 tl vaniljasokeria

2 rkl öljyä

Riko munat kulhoon. Vatkaa kananmunien rakenne rikki. Vatkaa joukkoon vichy, maito, jauhot, suola, sokeri ja rasva. Anna taikinan turvota vähintään n. ½ tuntia. Paista voissa. Tarjoile hillon ja kermavaahdon kanssa. Nauti – ruoka on silloin paljon terveellisempää ja elämä eloisampaa.

dav
Räiskäleet saivat rapean pinnan.

Raati

Paistopuuhissa muistoja oli paljon, paineita oli vähän. Ehkä siksi, että olin varoittanut lapsiamme ja heidän kylässä olevaa ystäväänsä, etten aikaisempien kokemuksieni perusteella mitenkään voi kehua itseäni taitavaksi letunpaistajaksi. Odotuksiin nähden tulos oli varsin hyvä, sanoisin sympaattinen, plättyjen epämuotoisuuksistakin johtuen.

Minun muksuni sanoivat niiden olleen parhaita ikinä, mutta niin he olisivat tainneet sanoa kaikista minun kokkaamistani letuista. Erityisesti, kun olin kertonut sympatiapisteitä herättäneen pohjustustarinan. Aina ei kuitenkaan tarvitse onnistua, ollaan siis armollisia itseämme ja toisiamme kohtaan!

dav
Valurautapannulla tehtyjä pikkuplättyjä.

 

keittiossa.typo