Loppukesän kunniaksi mansikka-mascarponekakku

Minun äitini on maailman paras sokerileipuri. Tämän johdosta minun tulee tehtyä jälkiruokia harvemmin, sillä äitini tekee toisinaan jälkkärit jopa meidän juhliimme. Mikä ihanampaa kuin antaa äidille vapaat kädet, käydä noutamassa valmiit kakut äidin luota ja tarjota ystäville.

Tällä kertaa olimme perheen kesken mökillä ja minä tartuin sokerileipurin rooliin. Tästä asemasta ei tarvitse keittiössä kiistellä. Peter ei ole jälkiruoan tekemisestä kiinnostunut ja toisekseen, meidän keittiöömme ei meinaa mahtua kahta kokkia samaan aikaan. Tällä kertaa Peter sai siis tyytyä seuramiehen rooliin.

Koska mansikkasesonki alkaa olla lopuillaan, kannattaa tuoreet mansikat pistää nyt suoraan suuhun tai kakun päälle. Meillä se on myös ainoa mahdollisuus. Pakkanen on täyteenammuttu mökin puutarhapuskien marjoista.

Kakun alkuperäisen reseptin löysin Helsingin Sanomista, mutta muokkasin sitä hiukan. Osittain siitä syystä, ettei meillä ollut kaikkia aineksia mökillä ja toisekseen siksi, että tein kakun kertaalleen ohjeen mukaan ja minun makuuni kakun mascarponekerros oli turhan tuhti ja maku hieman liian imelä.

Mansikka-mascarponekakku

75 g Domino-keksejä (eli yksi ”pötkylä”)

75 g voisulaa

TÄYTE:

3 liivatelehteä

3 dl kuohukermaa

1 pkt mascarponea (250 g)

100 g rahkaa

2 tl vaniljasokeria

1,5 dl tomusokeria

1 rkl tuoreen limen mehua

n.1/4 dl kiehuvaa vettä

 PÄÄLLE:

500 g mansikoita

1/4 dl tomusokeria

1 rkl tuoreen limen mehua

muutama Domino-keksi

OHJE

Laita leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 18-23 cm) pohjalle. Murskaa keksit kulhoon (säästä muutama keksi koristeeksi kakun päälle). Keksit voi jättää melko isoiksi paloiksi, niin säästää myös työajassa. Kaada keksien päälle voisula ja sekoita. Levitä seos vuoan pohjalle. Ei haittaa, jos pohja ei täyty joka senttimetrin osalta. Laita vuoka jääkaappiin jähmettymään siksi aikaa, kun teet täytteen.

Liota liivatteet runsaassa kylmässä vedessä noin 5 minuutiksi. Tarkista, että koko liivatelehti on veden alla.

Vatkaa kerma jämäkäksi vaahdoksi, lisää vaniljasokeri (voit myös käyttää vaniljatankoa rapsuttamalla siemenet vaahtoon) ja laita hetkeksi sivuun.

Sekoita mascarpone, rahka ja tomusokeri keskenään. Tomusokeri kannattaa malttaa sekoittaa joukkoon siivilän läpi sirotellen. Vatkaa sähkövatkaimella sekaisin. Mausta limemehulla. Lisää kermavaahto ja kääntele varovasti sekaisin.

Kiehauta tilkka vettä. Puristele likoamassa olleet liivatteet kuiviksi ja siirrä ne kuumaan vesitilkkaan. Vettä vain sen verran, että liivatteet mahtuvat juuri ja juuri vesitilkkaan. Sekoita seos lusikalla. Lisää liivateseos ohuena nauhana kermavaahto-mascarpone-rahka-seoksen joukkoon koko ajan sekoittaen.

Levitä seos keksien päälle vuokaan ja tasoita pinta. Peitä vuoka kelmulla ja laita takaisin jääkaappiin jähmettymään vähintään kolmeksi tunniksi.

Perkaa mansikat. Laita puolet mansikoista kulhoon sokerin ja limemehun kanssa. Survo kastikkeeksi. Minä pidän mansikan sattumista, joten en laita mansikoita soseuttimeen. Viipaloi loput mansikat ja laita ne kakun päälle muutaman murskatun keksin kanssa. Lusikoi mansikkasurvosta kakun päälle tai anna kaikkien syöjien kaataa mansikkasurvosta annoksensa päälle oman maun mukaan. Viimeistele tomusokerilla.

Tarjoile vaikkapa Fresita Strawberryn (5,5 %) kanssa, mitä löytyy nykyisin myös ruokakaupasta.