Vaikka markkinoille tulee koko ajan uusia ja kiinnostavia meikkejä, useinkaan en lähde uusien villityksien vietäväksi. Toki uusia tuotteita on kiva kokeilla, mutta olen jokseenkin laiska itsenäisesti etsimään mitään uutta. Luottomeikkini myös vaihtuvat toisinaan. Edes Kanebon (38 asteessa peseytyvä) ripsiväri ei säilynyt ikuisesti luottomeikkinäni, vaikka joskus niin luulinkin.

Johtuneekohan meikkien vaihtuvuus ikääntymisestä ja sitä myöten ihon uusista tarpeista vai silkasta vaihtelun halusta. Toisaalta, olen onnekas, pääsen melko usein meikattavaksi kuvauksia varten ja saan tuolloin tutustua huippumeikkaajieni suosikkeihin. Kuvaussessioista minun matkaani tarttuu usein myös joku uusi meikkaus- tai tuotevinkki jostain ihanmaailmanparhaimmastaikinä meikistä.

Koska ihoni on nyt Kauneushoitola Kuulaan  ja käyttämieni Environ’in ihonhoitotuotteiden jäljiltä paremmassa kunnossa kuin koskaan, minulle riittää hyvinkin ohut meikki. Lisäksi päivetyin hitusen Dubaissa, joten minusta tuntuu, että vähempi ehostus riittää ja saan itsestäni jopa melko asiallisen näköisen muutaman tuotteen avulla. Ei sillä, huonosti nukutut yöt ovat tehneet silmieni alle kevyttä varjostumaa. Pätkäuni on pahin viholliseni aina silloin, kun pientä stressin poikasta alkaa ilmaantua.

Luottomeikkini

Jane Iredale Purepressed Base Mineral Foundation Refill -puristepohja

Tämän puristepohjan sudin kasvoilleni lähes jokaisena aamuna. Ensinnäkin se suojaa ihoani auringolta, tasoittaa epätasaisuuksia ja on samalla ihonhoitotuote. Samalla tuotteella peitän myös tummia silmänalusiani. Tällä pohjalla saan kuultavan ja mattapintaisen ihon, joka näyttää luonnolliselta, voisin sanoa jopa meikittömältä.

Snapseed

Suihkautus Pommisst Hydration Spray’ta *

Suihkautan puristepohjan päälle hiukan Jane Iredale Pommisst -kosteussuihketta. Tuote sisältää luonnonantioksidanttia, joka suojaa ihoa UV-säteiltä sekä ehkäisee ihomuutoksia. Taputtelen suihketta ihoon puristepohjan päälle häivyttämään juonteita sekä minimoimaan ihohuokosia. Sen avulla myös meikkini pysyy paremmin kasvoilla.

Jane Iredale Purelash Lenghthening Mascara*

Nyt löysin loistavan ripsarin. Ripsiväri pysyy myös siellä missä kuuluukin, ei poskilla, vaikka minulla onkin helposti valuvat silmät. Ripsivärin sisältämät merilevälipidit sekä vehnäproteiinit vahvistavat ja hoitavat ripsiä. Kasviselluloosa puolestaan lisää pituutta. Ripseni todella näyttävät aikaisempaa pidemmiltä.

Snapseed

Ripsivärin alle kerros Pure Lash Extender & Conditioner’ia*

Laitan Jane Iredale Pure Lash Extender & Conditioner -ripsihoidetta yhden kerroksen ennen maskaran levitystä ripsilleni. Ripsihoide tekee ripsistä vahvemmat, pidemmät ja paksummat. Aine myös kosteuttaa ripsiä ja estää niiden katkeilun. Älä anna ripsihoiteen kuivua kokonaan ripsilläsi, vaan se saa olla vielä hieman kostea kun levität ripsiväriä. Tämä tuote todella kruunaa ripsien näyttävyyden!

Snapseed

Tämä tuote on ollut ahkerassa käytössä.

Make Up For Ever’in Pro Sculpting Palette

Korostuksen, varjostuksen ja poskien sekä huulien punaamisen hoidan yhdellä tuotteella Make Up For Ever’in Pro Sculpting Palette’lla. Pakkaus sisältää varjostus-, korostus- ja kiiltovoidetta sekä punaa poskille, jota sipaisen usein vielä huulille. Kuten kuvasta näkyy, kiiltovoide jää useammin käyttämättä.

Kaikkeen tähän saan aamulla menemään alle viisi minuuttia. Ihanaa, nopeaa ja helppoa meikkausta!

Lue lisää Jane Iredale -tuotteista – laajasta tuotevalikoimasta, hoitavista ainesosista ja testausmenetelmistä täältä. Make Up For Everin tuotteista voit puolestaan lukea täältä.

Snapseed

*Tuotteet saatu, kiitos Estelina Oy!

Kuvat: Maija Lukkari-Nyman/Maijan Maailma

hyvinvointi