Meikkikokemuksia – Kjaer Weis!

Kjaer Weis -luonnonkosmetiikkatuotteet ovat olleet käytössäni kuukauden päivät. Olen vaikuttunut!

Kirjoitin aiemmin, että sain testikäyttööni liudan Kjaer Weis -tuotteita. Lue juttu täältä. Olen käyttänyt valoöljyjä, meikkivoidetta, poskipunaa, luomivärejä, ripsiväriä sekä huulipunaa ja päätin nyt kirjoittaa käyttökokemuksistani.

Kjaer Weis’in meikkirasiat ovat viimeisen päälle muotoiltuja – kauniita kuin korut! Kuvassa huulisävyte ja meikkivoide.

Öljyseerumi

Meikkivoiteen alla olen käyttänyt öljyseerumia. Tämän valoöljyn salaisuutena on kiinalainen jamssi, jota kutsutaan myös nuoruuden lähteeksi.  Lisäksi tuote sisältää hoitavina aineina villiruusua, mantelia, oliivia sekä jojobaa.

Tämä ns. kauneusöljy sopii käytettäväksi aamuin illoin kosteuttamaan ihoa, mutta itse olen käyttänyt tuotetta vain ennen meikkausta meikkivoiteen alla. Seerumin sisältämän öljyn ansiosta meikkivoide ja poskipuna ikään kuin liukuvat entistäkin paremmin seerumin päällä. Öljy antaa samalla kauniin hehkun kasvoille koko päivän ajaksi.

Meikkivoide

Meikkivoide, joka ihoni sävyn mukaan minulle valikoitui, on nimeltään Paper Thin. Sen saa nimensä mukaisesti levittymään iholle ohuen ohuesti ja huomaamattomasti. Ihossani on mustien silmänalusien lisäksi melko vähän täydellistä “peittoa” tarvitsevia virheitä, mutta tarvittaessa meikkivoide taipuu myös täyspeittäväksi.

Olen levittänyt meikkivoidetta kasvoilleni siveltimellä kenties ensimmäistä kertaa ikinä, ja olen haltioitunut myös meikkisiveltimen käytöstä. Sen avulla saan levitettyä voidetta juuri sen verran kasvoilleni kuin kussakin kohtaa ihollani on tarve.

Meikkivoide on kaiken lisäksi ihanan samettimainen ja mattainen, mutta halutessani kuultavan ohut. Lisäksi se pysyy käytössä koko päivän, eikä sitä tarvitse lisätä päivän mittaan. Tästä tuotteesta tulee varmuudella luottotuotteeni.

Kjaer Weis -meikkivoide, sävy Paper Thin. Hinta Jolie shop’issa 61 euroa, täyttöpakkaus 36 euroa. Marina-peili Dots’ista 49,95 euroa.

Poskipuna

Kjaer Weis’in voidemainen Cream Blush -poskipuna levittyy helposti poskille. Tuote sisältää myös hoitoaineita, jotka kosteuttavat ihoa ja hidastavat ihon ikääntymistä.

Itse pidän juuri siitä, että voidetta voi laittaa poskille pienen sipauksen. Sellaisen määrän, että se tuo vain hiukan väriä antaen vaikutelman ulkoilmaraikkaasta ihosta. Pidän siitä, että poskipunaa voi käyttää ohuelti ja oma iho kuultaa meikin läpi.

Kjaer Weis -huulipunan sävy Love (hinta 52 euroa, täyttöpakkaus 34 euroa)  on uusi suosikkini. Lisäksi se stemmaa täydellisesti uuteen kesämekkooni.

Huulipuna ja huulisävyte

En ole suuri huulipunien käyttäjä, mutta nyt ihastuin! Huulipuna, joka ravitsee ja pehmentää huulia sen sisältämien öljyjen avulla ja huulipuna pysyy myös huulilla jopa illallisen ja sen jälkeisten iltajuhlien ajan (tein testin toissaviikonloppuna). Huulipuna jää huulille mattaiseksi, mikä on minun mieleeni kiva kontrasti, kun öljyseerumin ja meikkivoiteen avulla kasvoille on saatu jätettyä ihanaa hehkua.

Kjaer Weis -huulisävyte on puolestaan hieman kevyempi versio huulipunasta. Myös huulisävyte sisältää hoitavia öljyjä.

Halutessani kevyen päiväsävyn taputtelen huulisävytettä huulille puhtaan sormen avulla. Tarkempaan ja peittävämpään lopputulokseen käytän Kjaer Weis -huulipunasivellintä.

Kjaer Weis -siveltimiä. Esimerkiksi poskipunasivellin 36 euroa.
Lasinen messinkikantinen säilytyspurkki Dots’ista, hinta 19,95 euroa. Marmorinen alusta Decor H -myymälästä.

Luomiväri, joka taipuu myös rajauksen tekoon

Sain käyttööni myös kolme eri luomivärisävyä (Magnetic, Cloud Nine ja Charmed). Näitä kaikkia voin käyttää niin arki- kuin iltameikkiin. Koska väreissä on paljon pigmenttiä, saan halutessani syvennettyä sävyä vaaleasta todella tummaksi. Luomivärien silkkinen rakenne saa värit levittymään luomille tasaisesti ja saumattomasti.

Kjaer Weis -luomiväriä voidaan käyttää kuivana tai kosteana, jolloin se sopii myös rajausten tekoon. Tuputan siis hieman kostean ja ohuen siveltimen luomiväriin ja saan tehtyä siveltimellä ohuen ohuen rajauksen silmilleni – vaikka vaalealla sävyllä. Tällainen vaalea rajaus sopii erityisesti päivämeikkiin, jolloin haluan, etten näytä turhan meikatulta, mutta kuitenkin huolitellulta.

Sävyjä päivämeikkiin. Kjaer Weis -ripsiväri (musta), luomivärit sävyt Charmed ja Cloud Nine sekä huulipuna sävy Honor. Luomivärit 38 euroa, täyttöpakkaus 24 euroa. Ripsiväri 34 euroa, täyttöpakkaus 25 euroa.  Oval-peili on Dots’ista, hinta 35,95 euroa.

Ripsiväri

Meikkini viimeistelen mustalla ripsivärillä. Maskara pysyy hyvin siellä, missä pitääkin, vaikka minä olen melko vauhdikas liikkeissäni. Hikoilukaan ei valuta ripsiväriä poskille. Ripsiväri on myös vesiliukoinen, joten se lähtee pois ripsistä hankaamatta ja ilman ripsivärinpoistoainetta.

Haltioitunut

Kaikkiin Kjaer Weis’in tuotteisiin on saatavilla myös täyttöpakkaukset. Ensimmäisellä ostoskerralla ostat varsinaisen meikkirasian, johon voit sitten vaihtaa uuden edullisemman täyterasian tai vaihdella kausivärit pakkauksiin.

Ainoa, mikä minua huolestuttaa, on metallisen meikkirasian melko raskas paino. En todellakaan halua tiputtaa sitä maahan, sillä silloin ei pelkästään mene kaunis rasia ja sen sisältö rikki, vaan myös lattia sen alla.

Kaiken kaikkiaan olen todella vaikuttunut meikeistä. Syystä ja syyttä, minulla on ollut epäilevä käsitys luonnonkosmetiikan laadusta, mutta Kjaer Weis on todella muuttanut käsitykseni luonnonkosmetiikasta. Toisaalta, kutsutaanhan juuri Kjaer Weis’ia luonnonkosmetiikan supertähdeksi. Ilmeisestikään ei syyttä!

Lue tarkemmat tuotesisällöt ja tuotteiden hinnat Jolie.fi-sivuilta.

Tehty yhteistyössä Kjaer Weis’in ja Jolie shopin kanssa.

Jolie shop

Jolie sisältää laadukkaaseen luonnonkosmetiikkaan ja hyvinvointiin keskittyvän verkkosivuston, verkkokaupan, kivijalkamyymälän ja hemmotteluhoitolan.

Uudenmaankatu 26
00120 Helsinki
puh. 040 562 4843

Aukioloajat

Ma-pe 10–19, la 10–16

www.jolie.fi

Dots Helsinki

Ammattimaisesti ja ystävällisesti palveleva vaate- ja life style -myymälä Helsingissä ja Turussa.

Fredrikinkatu 34

00100 HELSINKI

puh. 050 439 3597

Aukioloajat

 Ma – Pe 10 – 18, La 10 – 16

www.dots.fi

Decor H

Kaupungin asiakaspalveluhenkisin laadukkaiden laattojen ja LED-valaisimien myymälä Helsingissä.

Albertinkatu 46

00180 Helsinki

puh. +358 45 125 2003

myynti@decor.fi

Aukioloajat

Ma – Pe 10– 18, La 10 – 16

www.decor.fi