Taivaallista gluteenitonta – ei ihan helppo juttu

Minulle gluteeniton ruokavalio on tuttua. Se ei ole tullut luokseni muoti-ilmiönä. Lapsena jouduin olemaan gluteenittomalla ruokavaliolla vilja-aineallergiani johdosta.

En siis ollut keliaatikko, vaan allergikko. Hyvä niin, sillä allergiasta voi parantua, keliakiasta ei. Sen hoitona on elinikäinen gluteeniton ruokavalio. Lapsena minut tosin diagnosoitiin keliaakikoksi, tuolloin 70-luvulla tuon sairauden määrittely taisi olla vielä horjuvaa. Vielä huojuvampaa oli gluteenittomien viljatuotteiden saanti, puhumattakaan valmistuotteista.

Muoti-ilmiöksikin nousseet gluteenittomat ruokavaliot ovat lisänneet tuotevalikoimaa kaupoissa, mutta toisaalta nostaneet tuotteiden hintoja. Silti monessa kahvilassa on tarjolla vain yhtä tai kahta gluteenitonta vaihtoehtoa. Vaikeutena on myös gluteenittomaan leivontaan erikoistuneiden leipomoiden vähyys, mikä luonnollisesti vaikuttaa saatavuuteen. Edes gluteenia sisältävien viljojen jauhopöly ei saa päästä pöllyämään ja saastuttamaan gluteenittomia ruokia.

agata bakery-1925

Minä olen tehnyt aika lailla gluteenitonta ruokaa. Etenkin leivonnaisten onnistumisessa, oikean sitkon saannissa, tunnun tarvitsevan jotain ylempää onnenvoimaa. Niin epätasaisesti omat leipomukseni ovat onnistuneet. Tämän johdosta meinasin kiljahtaa onnesta, kun Agata Bakeryn Tiina Isohanni kutsui minut kahville kotiinsa juttelemaan gluteenittomuudesta ja Agatasta.agata bakery-1863

Agata Bakeryn sitruunapiirakkaa ja Nespresson Cosi-kahvista tehtyä americano-kahvia, parempaa yhdistelmää on vaikea löytää.

”Unelmani on jo lähellä toteutumista. Hyvän toimipisteen löytäminen on tosin todella kiven alla”, huokaa Tiina Isohanni eli ystävien kesken Pinky. Hänen unelmanaan on avata Helsinkiin gluteeniton leipomo ja kahvila, Agata Bakery. ”Gluteenittomien tuotteiden kysyntä on suurta ja se kasvaa: paitsi keliakiaa sairastavien ihmisten, myös muuten vehnää välttävien määrä on koko ajan kasvussa”, kertoo Pinky ja jatkaa: ”Keliakiaa on tällä hetkellä arvioitu sairastavan yli 100 000 ihmistä Suomessa. Vehnä itsessään aiheuttaa ongelmia huomattavasti suuremmalle ihmisryhmälle.”

Joten markkinoita on. Pinky haluaa tehdä niin maistuvia kakkuja, leivoksia ja leipiä, että myös vehnätolerantit hullaantuvat tuotteisiin. Kinuessani leipäreseptejä Pinky naurahtaa: ”Maija, olen käyttänyt näiden reseptien jalostamiseen vuosia, ne ovat liikesalaisuuksia!”. Mutta kahvitellessamme hän taipuu antamaan sitruunapiirakkansa reseptin Maijan Maailman lukijoille. Piiras on täydellinen: juuri sopivan kostea, sitruunainen ja jumalainen. Se maistuu keväälle!

Olkaa siis hyvät ja suurkiitos Pinkylle.

Tutustu Agata Bakeryn rahoitushakukampanjaan täällä https://mesenaatti.me/agatabakery/ ja lähde mukaan mesenaatiksi!

Agata Bakeryn makea piirakkapohja

2 rkl  sokeria

1,5 dl valkoista riisijauhoa

1,5 dl kaurajauhoa

0,5 dl psylliumkuitujauhoa

ripaus suolaa

100g voita huoneenlämpöisenä

1 luomumuna

2 rkl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi tai hiero murotaikinaraudalla voikuutiot seokseen. Sekoita sitten nopeasti muna ja vesi, ja muodosta taikinasta pallo. Litistä pallo kiekoksi ja painele 23-24cm piirakkavuuan pohjalle. Ole tarkka kun teet piirakan reunat – se palkitseen kun irrotat piirakan vuoastaan.

Laita piirakkavuoka jääkaappiin 20 minuutiksi.

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Pistele piirakkapohja esim haarukalla ja paista pohjaa uunissa 15min.

Agata Bakeryn sitruunapiirakka

Tee makea piirakkapohja ja paista se kuten ohjeessa.

3 munaa

120g sokeria

1,5 sitruunan raastettu kuori ja mehu

1 dl kuohukermaa

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa kerma löysäksi

vaahdoksi. Sekoita joukkoon hellästi sitruunan kuori ja mehu. Ja sitten kermavaahto.

Laske uunin lämpö 180 asteeseen.

Kaada täyte esipaistetulle piirakkapohjalle.

Paista noin 40 minuuttia.

agata bakery-1876

Tämän gluteenittoman sitruunaherkun nautimme Americano-kahvin kanssa, sillä halusimme kahvin komppaavan, emme peittävän sitruunakakun hienostunutta makua.

Americano-kahvi eli espresso amerikkalaisittain

1 Nespresso Cosi-espressokahvi

Tee yksi espresso-kahviannos (40 ml) Nespresso-kahvikoneella. Poista kapseli ja valuta päälle uusi annos pelkkää kuumaa vettä (20-100 ml makusi mukaan). Americano-kahvi tarjoilaan usein cappuccino-kupista.

keittiossa.typo

Kahviosuus tehty yhteistyössä Nespresson kahviasiantuntijoiden kanssa.