Tervetuloa vuosi 2018! Toivottavasti olet edellistä vuotta helpompi ja lempeämpi.

Otan myös itse vastuun tulevasta siltä osin kuin voin, ja aion tehdä asioita, jotka johtavat parempaan tasapainoon, kuntoon, mielenrauhaan ja uneen.

Aikaisemmat lupaukset

Olen viimeiset kaksi vuotta aloittanut elokuut ja tammikuut lupausten siivittäminä. Lupausten, joita en sittemmin ole pitänyt. Yleensä lupaukset ovat liittyneet hyvinvointiin. Olen luvannut syödä säännöllisesti väli- ja iltapaloineen ja tehdä lihasvoimaharjoituksia. Jostain kumman syystä en ole saanut itsestäni kunnolla kiinni. En muista koskaan eläneeni näin pitkää ajanjaksoa, että otteeni lipsuu. Vaikka lenkkeilen säännöllisesti ja syön perusterveellisesti, en ole keholtani niin vahva ja joustava kuin haluaisin tunteakseni vartaloni omakseni.

Viime kesänä tehtiin lihaskuntoa, mutta syksyllä into oli jo lopahtanut.

Motivaatio

Mistä siis saada motivaatio haluamiinsa muutoksiin ja saada tuloksista pysyviä. Se ei ole ihan helppoa. Pääkoppamme ja mielemme ovat oikukkaita. Minä uskon ainakin minun liikuntamotivaatiovajeeni johtuneen liiallisesta kuormituksesta. Viimeiset kaksi vuotta ovatkin olleet rankkoja. Liikaa töitä, liikaa remontteja ja liikaa epärehellisiä remppamiehiä. Liikaa epäsäännöllisiä ruokailuja, toisinaan jopa liikaa viiniä, liikaa huolia ja näistä johtuvia huonosti nukuttuja öitä. Ehkä kehoni onkin toiminut oikein. Se on kaiken tämän keskellä ollutkin lempeä, ei ole vaatinut minulta liikaa liikunnan suhteen. Ehkä keho ja mieli ymmärsivät, että tuolloin kannatti ottaa iisimmin. Nyt mieli kuitenkin sanoo jo toista.

Nukahdan aina helposti, mutta herään aamuyöstä.

Uni

Olen pari vuotta nukkunut aika-ajoin huonosti. Oikeastaan olen aina ollut melko huono nukkuja, mutta nyt huonot unijaksot ovat venyneet toisinaan pitkiksi. Nukahdan hetkessä, mutta herään kahden-kolmen kieppeillä, mikä on auttamattoman liian aikaisin, jotta seuraava päivä voisi olla hyvä ja harmoninen. Tiedän, että tasainen ruokavalio, alkoholimäärän minimointi sekä urheilu ovat suorassa yhteydessä uneni laatuun. Valitettavasti alkoholi ja minun uneni eivät ole hyviä kavereita – ne eivät oikeastaan tule lainkaan toimeen keskenään, yksi lasillinenkin saattaa sotkea untani. Uneni syvenee huomattavasti, kun ruokailurytmit ovat säännölliset. Unilääkkeisiin en halua siirtyä, vaikka tunnustan joskus niistäkin saaneeni apua.

Onnea täällä, eroja tuolla

Onneksi viime vuodessa oli mukana myös paljon onnea – ihana perhe, lapset, mies ja ystävät sekä mahtava työ. Niitä aion jatkossakin vaalia. Ystäväperheistämme moni erosi viimeisen vuoden aikana. Se on sääli heille ja meille. Aiheuttaahan tämä hämmennystä ja luopumista myös kaveriporukassa. En tiedä, olisiko joku näistä liitoista voitu pelastaa, jos parisuhdetta olisi vaalittu yhtä hyvin kuin vaikka työsuhteita.

Harmi, että nämä asiat saattavat toisinaan olla toistensa tiellä, jos tasapaino katoaa. Niin ei pitäisi käydä. Kumppani unohtuu helposti kiireessä, kun lapsetkin ottavat leijonanosan huomiosta ja yhteys kumppaniin katoaa. Siksi aion jatkossakin vaalia meidän (minun ja Peterin) maratonkeskusteluitamme, aamusuukkoja ja työpäivän aikana toisillemme lähteviä pusu-tekstareita. Arjen pienet huomaavaisuudet taitavat kuitenkin olla kaikkein ratkaisevin seikka, että molemmat tuntevat olevansa toisilleen tärkeitä.

En halua elää kuin viimeistä päivää

Minä en halua elää kuin viimeistä päivää, en halua kokea kaikkea maan ja taivaan väliltä, en ottaa irti kaikesta ja kaikkialla – nyt ja tässä on ihan hyvä, kunhan saan vielä välillä ylikierroksilla olevan mielenikin rauhoitettua ja pysymään hetkessä.

Viime vuoden aikana olen jo kuitenkin oppinut melko hyvin sanomaan ei epäolennaiselle ja keskittymään oleelliseen. Voisin sanoa kasvaneeni. Osasin karsia pois asioita, jotka estävät oleellisen toteutumisen tai ainakin vaikeuttavat tärkeiden asioiden saavuttamista. Lisäharjoituksia on kuitenkin vielä tehtävä. Aikaa oleellisen toteuttamiseen on tarpeeksi, tunnit eivät lopu kesken, kun turha ja epäolennainen jää vähemmälle.

Läsnä myös henkisesti

Tänä vuonna haluan olla enemmän läsnä perheelleni (siis henkisesti niin, etteivät ajatukseni laukkaa jossain muualla) ja antaa aikaa myös itselleni. Se vaatii minulta mielen rauhoittumista, kenties meditaatiota. Juuri nyt elämme helppoa aikaa lasten kanssa. Esiteinimme viihtyvät vielä kotona ja saamme nauttia heistä. Haluan vaalia sitä, mitä minulla on, vaikka kurkottaisinkin toisinaan myös tähtiin. Uhrauksia uran eteen, niitä olen valmis tekemään vain siinä määrin, että tasapaino työn ja perheen välillä pysyy balanssissa. Minulla on ihana työ, jota rakastan, mutta vielä enemmän rakastan perhettäni.

Itseni toteutus

Itseni toteutus lähtee pitkälti hyvinvointilupauksista. Herkkuja ei ainakaan nyt tee mieli, sillä nautin niitä lomalla yli oman osuuteni. Lupaukseni voisivat olla seuraavaa:

-terveellinen tammikuu (sokeri jää pois paitsi marjojen ja hedelmien muodossa,

-hellivä helmikuu (kauneushoitoja, hierontaa),

-mittaava maaliskuu (mitataan kuntohaasteen tuloksia ja kenties suoritetaan yritykseni toiminnan arviointia),

-hullaantuva huhtikuu (meillä on tuolloin hääpäivä!),

-terapeuttinen toukokuu (luontoterapiaa, meditaatiota, puutarhan hoitoa),

-kepeä kesäkuu (otetaan ilo irti!),

-helteinen heinäkuu (uidaan, nautitaan päivällisistä puutarhassa),

-esteettinen elokuu (kenties  hankitaan uusi tukka ja uudet vaatteet),

-seesteinen syyskuu (hyggeillään kotona ja nautitaan kotona olosta, keskitytään perheeseen),

-lempeä lokakuu (annetaan kaikki anteeksi, jopa mahdollisesti rikkoutuneet uudenvuodenlupaukset),

-mietteliäs marraskuu (luetaan syvällisiä romaaneja ja self help -kirjoja) ja

-juhlava joulukuu (muistellaan mennyttä vuotta hyvällä, juhlitaan itsenäisyyttä ja joulua taas perheen kanssa).

Facebook-ryhmä Maijan Maailma FIT & HEALTH – ylä-ja alamäessä

Tämän viikon aikana kirjaan haaveet, lupaukset sekä unelmat paperille hiukan tarkemmin ja lähden suuntaamaan niitä kohti. Toivon, että voin inspiroida tässä matkassa myös muita  ja kannustaa teitä omien tavoitteidenne toteutuksessa. Mutta myös minä tarvitsen teiltä tukea motivaation ylläpitoon. Sen siivittämänä avasin Facebook-ryhmän, jossa voisimme tukea toisiamme ja jakaa hyvinvointivinkkejä – ainoastaan hyvässä hengessä, body positive -ajatukset mielessä.

https://www.facebook.com/groups/1895446934105065/

Tälle vuodelle toivon meille kaikille ihania asioita! Let us make our dreams come true!