Trendiloukut

Trendiloukut, onko niitä? Kyllä, mikäli trendiloukulla tarkoitamme tilannetta, jossa henkilö joutuu huomaamattaan tilanteeseen, missä kodin lähes jokainen yksityiskohta on trendikäs ja koti alkaa muistuttaa huonekaluketjun katalogia.

Trendiloukku voi olla sellainen, jossa henkilö haluaisi jotain muuta kuin trendikästä, mutta tarjonnan yksipuolisuudesta johtuen tarjolla on vain aallon harjalla olevia tavaroita.

Kävin kollegani Riina Ahtolan (lilavisio.fi) kanssa Kevätmessuilla puhumassa toimittajille teemasta “Kuinka välttää sisustuksen trendiloukut?”. Ensinnäkin, trendiloukkuja voi välttää, mutta niin kuin jo messuilla totesimme, trendikkyydessä ei ole mitään pahaa. Kaikki kodit eivät ole tyyliltään ajattoman klassisia, eikä tarvitse ollakaan. Parhaimmillaan minusta trendit toimivat inspiraation lähteinä.

Loukussa ei myöskään olla, jos tietoisesti haluaa kodin näyttävän katalogimaiselta – asunnolta, jossa persoona ei tule esille, vaan koti on jokseenkin geneerinen, vaikkakin täydellinen. Tällaisia pukeutujakin on. Tuttu ja turvallinen, Max Maran tai Louis Vuittonin luomus. Itse olen mielelläni oma “luomukseni” virheineen päivineen.

indiska-6854
Messinki ja kupari ovat materiaaleina nousussa.

Voiko loukulta välttyä?

Niin, kuinka välttää loukut ja tuleeko loukkuja vältellä? Trendiloukut ovat harmillisia, vain harva haluaa asua asunnossa, joka ei lainkaan erotu yksilöllisyydellään toisista.

Itse en ole myöskään kiinnostunut hankkimaan sisustustuotteita sen mukaan, mikä tuote sattuu olemaan milloinkin muodissa. Toki ammattilaisena olen melkoisen perillä muodista, tahdoin tai en. Osaan tarvittaessa välttää niitä, jos näin haluan tai asiakkaani niin haluaa. Toisaalta, jos minä olen jo nähnyt paljon jotain kyseistä tuotetta, se ei tarkoita, että asiakkaani on nähnyt tai tulee ikinään sitä näkemään – ainakaan kyllästymispisteeseen asti.

Muodin vaikutuksille meistä kukaan tuskin pystyy olemaan altistumatta. Tiedostamatta tai tietoisesti muoti vaikuttaa valintoihimme. Kun näemme niitä usein, ne alkavat tuntua tutun kotoisilta. Muodissa olevia tuotteita saa myös helpommin, niitä voi olla myymälän varastossa valmiina. Pitkiä toimitusaikoja emme aina halua tai ehdi odottaa. Kun kuusi vuotta sitten teimme kodissamme remonttia, olisin halunut messinkihanat lastemme kylpyhuoneeseen. Se ei onnistunut, tuolloin ei vielä ollut saatavilla sertifikoituja hanoja, jotka taloyhtiökin olisi hyväksynyt. Nyt tarjolla on jo laaja kirjo messinkituotteita, materiaali kun on muodissa. Mutta miten käy messingin, jatkuuko tuon materiaalin voittokulku jatkossakin?

Muodissa olevista alkuperäisen suunnittelijan luomuksista tehdään myös kopioita. Ne ovat helposti saatavilla ja silloin hinta ei ole välttämättä niiden hankinnan rajoitteena, mutta toivottavasti kuitenkin moraalisena esteenä.

zarro -6812
Sametti on nousussa. Saa nähdä, jääkö trendi pitkäikäiseksi. Itse rakastan samettia, olen aina pitänyt siitä.

Muoti

Sisustusmuoti tulee ja menee samalla tavalla kuin muukin muoti. Joistain muotijutuista tulee klassikoita, joistain megatrendejä – sellaisia, jotka vaikuttavat myös mm. poliittisiin päättäjiin. Ekologiset sisustustuotteet saisivat mielestäni olla uusi nouseva megatrendi myös sisustuksessa. Pikkuhiljaa poliittisten päättäjienkin olisi pakko alkaa tukea keinoja, joilla mm. kotimaassa tuotetut ja luonnonmukaisista materiaaleista valmistetut tuotteet voisivat olla kilpailukykyisiä hinnaltaan ja saatavuudeltaan kaukoidässä valmistettujen halpatuotteiden kanssa.

Harmillinen asia muodissa on, että se voi pilata juuri sen paljon pidetyn esineen sillä, että tuotetta kerta kaikkiaan näkee kaikkialla kyllästymispisteeseen asti. Meille suunnittelijoille se tapahtuu toki helpommin kuin kuluttajalle, jos nyt ei lasketa sisustuksen maallikkosuurkuluttajia.IMG_1532

Tunne

Nykyisin teen itselleni kalustehankintojakin harkiten, joskus jopa liiankin harkiten. Lisäksi minun kalustevalintoihini vaikuttaa tunne. Mummini vanha sohva ei ole, ei ole vuosikymmeniin ollut eikä ehkä koskaan tule uudestaankaan olemaan aallon harjalla, mutta se ei minua haittaa. Tuo sohva on kuitenkin ollut omassa kodissani jo muutaman vuosikymmenen ja komistaa nykyään makuuhuonettamme. Se on kuin pilvenhattara, jonka reunalta mummini meitä tarkkailee.

Tunne voi myös liittyä johonkin kalustetyyppiin. Minä esimerkiksi rakastan valaisimia. Pidän erimuotoisista, erikokoisista, erihintaisista ja erityylisistä lampuista. Kotonamme ei ole varsinaisesti mitään tiettyä valaisinlinjaa – jos nyt sellainen ylipäätään kuuluisikaan olla. Valaisimet kuvastavat minun elämäni vaiheita – yksi valaisin on häälahja, toinen mummini perintö ja kaikkea niiden väliltä.

Muotiesine tai -materiaali voi kuitenkin olla samaan aikaan tunnepitoinen, muodintäyteinen ja toisaalta klassikko. Pitkäikäisyys on minulle tärkeää eettisenä valintana. Nyt vallalla oleva marmori on minulle ollut aina “in”. Olenkin marmorin suhteen monesti todennut, että sen suhteen olen välillä aikaani edellä, välillä trendin huipulla, välillä massaa ja välillä vanhanaikainen. Kunnes kiertokulku alkaa taas alusta.

Mitä mieltä sinä olet trendeistä?

Blogin kommenttiosio (leave a reply) löytyy, kun rullaat artikkelin loppuun (ihan alas asti) ja rekisteröidyt käyttäjäksi nimimerkillä (name) ja sähköpostiosoitteella (email). Sähköpostiosoitteesi ei näy muille sivuston lukijoille. Kirjoita kommenttisi ja paina lopuksi “post comment”. Kiitos osallistumisestasi!
zarro-7656

 

kotona