Juhannusruoaksi hampurilaiset, rapeat perunat ja chiliset etikkakurkut!

Grilli kuumaksi – saahan sitä kesän lämpöä näinkin. Välillä kesä jo oli täällä, nyt se on tiessään. Juhannus saattaa tänä vuonna olla kylmempi kuin vuosiin.

Minua se ei niin kauheasti haittaa. Oikeastaan en ole kovin sääorientoitunut.

Satoi tai paistoi, meillä käy grilli usein kuumana. Grillissä paistettujen hampurilaispihvien, uunissa paistettujen rapeiden uusien perunoiden ja tillikurkun yhdistelmää ei voita mikään.

Hampurilaisen sämpylän voi leipoa itse, mutta se ei ole missään nimessä välttämätöntä. Välillä innostun leipomaan, mutta usein päädyn laadukkaisiin valmissämpylöihin.

Haluan hampurilaissämpyläni olevan pehmeä – niin pehmeä, että sen voi halutessaan rutistaa kädessä suuhun menevän littanaksi. Lisäksi haluan, että pehmeä sämpylä imee kaikki mausteet itseensä. Tällöin sämpylällä on muukin tehtävä kuin vain täyttää ruokailija.

Jauhelihapihvit

800 g jauhelihaa

2 kananmuna

1 dl korppujauhoja

2 rkl worcestershirekastiketta

paprikamaustetta maun mukaan

suolaa maun mukaan

mustapippuria maun mukaan

Ohje

Sekoita kaikkia ainekset keskenään. Tee tasakokoisia pihvejä. Paina lopuksi kolo pihvien keskelle, jotta pihvit paistuvat grillissä tasakypsiksi. Laita pihvit jääkaappiin vetäytymään tunniksi ennen grillausta.

Rapeat perunat

n. 1 kg uusia perunoita

2 rkl voita

2 rkl oliiviöljyä

1 rkl omenaviinietikkaa

mustapippuria oman maun mukaan

suolaa oman maun mukaan

Ohje

Keitä perunat kypsiksi. Asettele keitetyt perunat yhdessä kerroksessa leivinpaperin päälle ja voitele perunat voilla. Litistä perunat vaikka mukia apuna käyttäen perunakakuiksi (noin 1,2–1,5 cm paksuisiksi)

Paista 225-asteisessa uunissa noin 20 min. Ota perunat pois uunista ja käännä ne ympäri lastaa apuna käyttäen. Sivele perunat öljyllä ja jatka paistamista 20 minuuttia.

Ota rapeat perunat uunista, roiskuta päälle valkoviinietikkaa, sirottele suolaa ja mustapippuria oman maun mukaan ja lopuksi koristele ruohosipulihakkeella.

Tarjoile kuumana hampurilaisten ohessa.

Etikkakurkut

½ kurkku

ruohosipulia maun mukaan

2 rkl sokeria

½ rkl suolaa

¼ chilipalkoa

2 rkl vettä

Ohje

Viipaloi kurkku ja asettele astian pohjalle. Sekoita sokeri, suola, vesi sekä etikka keskenään ja kaada kurkkujen päälle. Hakkaa chili sekä ruohosipuli ja ripottele ne kurkkujen päälle. Kääntele kurkkuja vielä kevyesti. Anna makuuntua puolesta tunnista tuntiin.

Lopuksi ruskista sämpylät kevyesti grillissä ja tarjoile lämpimänä.

Muita lisukkeita:

tomaattia

makeaa sipulia

kuivattua sipulia

cheddar-juustoa

salaattia

hampurilaiskastiketta

rapeaa salaattia