Muistan ajan ennen lasten syntymää, jolloin ajattelin, että hankin lapsilleni vain kauniita leluja. Ei siis mitään muovikrääsää, ei värikakofoniaa – vain jotain sisustukseen sopivaa.
Toisin meni, lahjoiksi kulkeutui “pilipalileluja” ja itsekin sorruin ostamaan jos vaikka mitä. Eihän markkinoilta edes löytynyt riittävästi lasta kiinnostavia harmonisensävyisiä leikkikaluja.
Toisekseen, pienempien lasten maailmaan kuuluu värit – ainakin meidän lasten. Jos he pienempinä piirsivät kodin, se ei koskaan ollut musta-valkoinen sävytettynä pienellä ripauksella jotain alikylläistä sävyä. Tosin nyt, pian 11-vuotias tyttäremme, käyttää jo hillitympiä väriyhdistelmiä. Hän puhuu sävyjen yhteensopivuudesta, kuvioiden levottomuudesta jne.
Missä vaiheessa meistä tulee värirajoitteisia? Ehkä me kuitenkin synnymme väririkkaiksi, mutta myöhemmin ympäristö sosiaalisine tottumuksineen tekee meistä neutraaleja, ehkä jopa pitkäveteisiä värien suhteen. Ehkäpä Suomen synkkä ja pimeä talvi pakottaa meidät eräänlaiseen värikaamokseen.
Värit sisustamisessa
Värit ovat toki vaikeampia sisustamisessa. Valkoinen nyt menee yhteen minkä tahansa kanssa. Monen mielestä valkoinen on tylsä, ainakin nyt kun kokovalkoinen sisustustrendi on jäänyt syrjään. Yhdyn tylsyysväittämään osittain. Valkoinen on raikas ja voi olla mielenkiintoinen, mutta se vaatii itse huonekalun tai tekstiilin rakenteelta ja muodolta enemmän tullakseen kiinnostavaksi. Valkoinen voi myös antaa tarvittavaa “tilaa” esim. jollekin valkoista huonekalua ympäröivälle yksityiskohdalle.
Piristysruiskeena olevat koristetyynyt ovat vallanneet monen kodin, niihin uskallamme myös valita printtejä ja värejä. Jos kuosiin tai sävyyn kyllästyy, pistämme tyynynpäälliset kiertoon. Tai sitten teemme niin kuin minä, joka säilöö ja omistaa tyynyn päällisiä enemmän kuin kenkiä ja käsilaukkuja yhteensä.
Väriennakkoluuloinen kehittyy
Minä voin kutsua itseäni lievästi värirajoitteiseksi tai kevyesti väriennakkoluuloiseksi, vaikka olen joitain vuosia sitten löytänyt värejä uudestaan maailmaani. Sisustuslehdet ja muut -julkaisut sekä Pinterest ovat täynnä mitä herkullisempia väriyhdistelmiä. Näin totumme uusiin sävyihin. Nyt olen yllättänyt itseni haaveilemasta petroolin- tai indigonsinisistä nojatuoleista. Edistystä on siis tapahtunut, jos me pidämme väririkkautta tavoiteltavana asiana.
Niin tai näin, kyllä minä silti mieluummin hankkisin kotiin maansävyiset “puulegot” – edellyttäen, että ne toimisivat yhtä moitteettomasti kuin muovilegot ja kelpaisivat lapsilleni!
