Kesän paras vadelma-mansikkakakku

Äitini on todellinen kakkumestari. Lähes poikkeuksetta tullessaan meille hänellä on tuomisenaan makea kakku tai piirakka. Ja hän käy meillä usein.

Tämän kakun äitini oli valmistellut pohjia ja täytteitä myöten kaupungissa kotonaan, mutta marjakoristelu päällikiilteineen tehtiin mökillämme lasten auttaessa.

Kakku ei ole ihan kaikkein nopeatöisin, mutta harvoin todellista herkkua saakaan vaivatta. Hyvä puoli on, että kakun voi tehdä useammassa vaiheessa. Pohja täytteineen voi jääkaapissa odottaa aivan hyvin vaikka päivän tai pari. Ja vielä senkin jälkeen, kun olet koristellut kakun marjoilla ja kiilteellä, voit seisottaa kakkua jääkaapissa vaikka vuorokauden ennen tarjoilua. Jos vain maltat!

Hyydytetty vadelma-mansikkakakku

Pohja

(ohut sokerikakkupohja)

2 pientä munaa

1/2 dl sokeria

1/2 dl sulatettua voita

1/2 dl vehnäjauhoja

1/2 dl perunajauhoja

1/2 tl leivinjauhoa

Täyte

6 liivatelehteä

2,5 dl vaniljakastiketta

0,5 l maustamatonta jugurttia

1 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

n. 2 dl vadelmia tai mansikoita

Päälle

1 1/2 dl vadelmia

1 1/2 dl mansikoita

Kiille

3 dl vadelma- tai mansikkamehua

1,5 dl hyytelösokeria

Ohje

Vuoraa leivinpaperilla irtopohjaisen n. 24 cm:n kakkuvuoan pohja ja reuna.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi. Lisää sulatettu voi. Lisää keskenään sekoitetut jauhot. Kaada taikina vuoan pohjalle. Paista n. 15 min  200-asteisessa uunissa. Kostuta pohja vaniljalla maustetulla maidolla.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Vaahdota vanilja-kastike. Lisää jugurtti ja sokeri.

Liuota vedestä puristetut liivatteet tilkassa kiehuvaa vettä tai mehua, ja jätä liemi hetkeksi jäähtymään.

Jatka täytteen valmistamista lisäämällä täytteeseen (hieman murskatut) vadelmat (sekä värin syventämiseksi hieman punaista elintarvikeväriä).

Kaada joukkoon ohuena nauhana hiukan jäähtynyt liivateseos. Sekoita ja kaada täyte vuokaan pohjan päälle. Laita jäähtymään kylmään muutamaksi tunniksi tai yöksi.

Asettele hyytyneen kakun päälle marjat.

Kiillettä varten kiehauta vadelma- tai mansikkamehua, lisää hyytelösokeri, kiehauta ja sekoita, kunnes sokeri sulaa ja nesteestä tulee kirkas.

Kaada seos marjojen päälle. Laita kakku jälleen kylmään muutamaksi tunniksi.

Irroita hyytynyt kakku vuosta ja siirrä tarjoiluastialle.

Tarjoile kakku vaikkapa italialaisen kuplivan, vain viisiprosenttisen Nivole Moscato D’asti -valkoisen jälkiruokaviinin kanssa.