UUSINTA VUODELTA 2016: Sisustuksen kestävät pääsiäismunat

Ymmärrän, jos minua pidetään hiukan omalaatuisena. Minulla on outoja mieltymyksiä.

Oudon juoksuformaattini lisäksi minä pidän myös askartelusta, palapeleistä ja legoilla rakentamisesta. Kun kuuluu “äiti, meillä ei ole mitään tekemistä”, saatan päätyä haastamaan lapsia itse keksimään leikkinsä tai johdattelen heitä ainoastaan leikeissä alulle, mutta askarteluun tartun toisinaan mielelläni.

Marmorikuvioituja pääsiäismunia

Meidän perheen pääsiäistraditioon kuuluu pääsiäiskoristeiden tekeminen. Tyylini on sellainen, että mitä yksinkertaisempia koristeet ovat, sitä enemmän ne minua miellyttävät. Usein lasten koristeet eivät täytä tätä vaatimusta, mutta niillä koristeilla onkin ihan oma muu arvonsa.

Tänä vuonna päätimme tehdä marmorikuvioituja pääsiäismunia. Näiden tekeminen on helppoa ja tarvittavat välineet löytyvät todennäköisesti kaapistasi pääsiäispyhienkin aikana.

Parasta on, että näistä pääsisäismunista tulee niin kauniita, että niitä voi ilolla käyttää pääsiäispöydän kattauksen koristeina sisustusmielessä.

Katso meidän nuorikkojen, tv- ja digitaalisen mediamaailman suurten lupausten (Maikkari, löytyykö jo kesätöitä?), tuottama, ohjaama ja leikkaama video ja lue ohjeet tarvittaessa vielä alta.pääsiäismunat-2

Tarvitset seuraavaa:

Kananmunia (ja hyvät keuhkot)

Neulan

Muoviastian

Kynsilakkaa

Sekoitustikun (käytimme sushipuikkoa)

Muovihansikkaat

Hammastikkuja tai nuppineuloja

Styroksilevyä tai muu alusta, johon voit tökätä hammastikkuja pystyyn kuivaustelineeksi

Ohje

1. Tee raakaan kananmunaan molempiin päihin neulalla reikä. Valitsimme teräväkärkisen, mutta paksuhkon neulan. Kun olet saanut lävistettyä kananmunan kuoren, pyörittele neulaa reiässä, jotta saat suurennettua aukkoa hiukan.

Neulalla lävistys kannattaa tehdä itse, eikä antaa sitä lasten tehtäväksi. Kananmunan kuori on kova ja neula vaarassa lipsahtaa reijittäjän sormille.

2. Puhalla toiseen aukkoon kananmunassa ja valuta kananmunan keltuainen ja valkuainen astiaan. Me teimme lopuista munakokkelia.

Puhaltaminen on sitä rankempaa mitä pienemmän aukon teit. Tarvitset siis hyvät keuhkot. Itse suurensin aukkoa sillä seurauksella, että se ei ole täysin huomaamaton.

3. Ota käyttöön yhtä tai useampaa kynsilakkaa. Lorauta yhtä tai useampaa väriä lakkaa haalean veden joukkoon. Tämä on tärkeää. Jos sekoitat kynsilakan kylmään veteen, valuu lakka suoraan astian pohjalle.dav

4. Sekoita lakkaa veden seassa puutikulla tehden pintaan halutunlaisia kuvioita. Et voi sekoittaa liian kauan, sillä muuten kaikki lakka tarttuu puutikkuun ja tuloksena on erittäin hailakat pääsiäismunat.pääsiäismunat-1

pääsiäismunat-6

5. “Kalastele” veteen levittynyt lakkakuviointi kananmunaan koristeeksi ja laita kanamunat kuivumaan hammastikkutelineeseen. Käytä muovihansikkaita.

Kyseisen kuivaustelineen saat tehtyä hammastikuista tai nuppineulasta, jotka tökkäät esim. styroksilevyyn pystyyn sopivin välein.pääsiäismunat-1-2

6. Kun koristellut kananmunat ovat kuivuneet, asettele ne kauniisti esille.

Musta-harmaalla lakkayhdistelmällä saat entistäkin hillitymmät ja ehkä vielä helpommin sisustukseen sopivat pääsiäismunat!

MM-3081

Hyvää pitkäperjantaita!

kotona.typo