Taivaallinen sieni-pancettapasta ja täyteläinen sienirisotto

Minä en ole vain innokas sienestäjä, olen intohimoinen sienestäjä. Saan usein myös lapset kaverikseni metsään.

Niin kuin jo ehkä tiedätte, Peter kieltäytyy useimmiten mitä kohteliaimmin sieniretkistä. Hän väittää, että sienestys on vaikeaa pitkille ihmisille… Viime kesältä on kuitenkin todistusaineistoa, hän lähti kanssani metsälle. Ihmeiden aika ei siis ole ohi. Nyt meni selkä kumaralle ihan näppärästi, pitkäkin taipui. Peter otti kyllä tosi pienen korin mukaan. Hän varmaan ajatteli pääsevänsä nopeammin takaisin mökille.

sdr
Todistusaineistoa.
bty
Vähän on eri intressit meidän lapsilla. Toinen etsii nuoltaan, toinen poimii kantarelleja. Mutta tärkeintä on, kaikilla on mukavaa.

Me valmistamme sienistä risottoja, pastoja, kastikkeita, sienisalaattia ja chilisiä sienileipiä. Tässä kaksi lempireseptivaihtoehtoa pääruoiksi:

Maijan sienipasta (neljälle)

Oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä
300 grammaa pancettaa, crudoa tai guancialea
Iso kourallinen freesattuja kantarelleja tai suppilovahveroita
1 desilitra kermaa
Puolikkaan sitruunan mehu
Kuivattua meiramia
Mustapippuria
Parmesaania
400 grammaa pastaa
 maijanruoka-9

Ohje

Keitä pasta runsaassa suolatussa vedessä. Freesaa tuoreet kantarellit paistinpannulla, sulata pakastetut sienet tai laita kuivatetut sienet veteen pehmenemään.

Kuumenna paistinpannulla oliiviöljyä ja ruskista pancetta tai vastaava siinä. Lisää joukkoon murskattu valkosipuli. Laita sen jälkeen mukaan melko rouheaksi paloitellut sienet. Mausta sitten rouhitulla mustapippurilla ja meiramilla.

Kun pasta on saavuttanut al dente -kypsyyden, valuta siitä vesi siivilän läpi ja kaada pasta paistinpannulle.

Lisää joukkoon kerma ja sitruunamehu ja sekoita.

Tarjoile raastetun parmesaanin kanssa.

dav
Maalla tyydyimme peruspekoniin, kun muuta ei ollut saatavilla. Oikein hyvää siitäkin tulee!

Selinan täyteläinen sienirisotto (neljälle)

4 dl risottoriisiä

1 l mietoa kanalientä

1,5 banaanisalottisipulia

2-3 valkosipulinkynttä

2 dl kuivaa valkoviiniä

50 g voita

800 g suppilovahveroita (tärkeintä on, että niitä on reilusti)

1,5 dl vastaraastettua, pitkään kypsytettyä parmesaania

2 rkl smetanaa

sormisuolaa

(mustapippuria myllystä)

maijanruoka-10

Ohje

Kuumenna kanaliemi kiehuvaksi ja pidä se kuumana koko risotonvalmistuksen ajan. Hienonna salottisipulit ja valkosipulinkynnet. Sulata iso nokare voita kattilassa ja kuullota siinä sipulisilppua pari minuuttia.

Lisää riisi ja jatka kuullottamista vielä noin minuutin ajan, kunnes riisi muuttuu aavistuksen läpikuultavaksi. Lisää viini ja anna sen haihtua. Lisää kanalientä vähitellen, kauhallinen kerrallaan, sitä mukaa kun neste on imeytynyt riisiin. Kypsennä risottoa hämmennellen ja lientä lisäillen, kunnes riisi on kypsää, mutta siinä on yhä pieni purutuntuma (riisipaketin keittoaika antaa osviittaa, mutta risottoa kannattaa myös maistella kypsentämisen aikana).

Silppua suppilovahverot melko hienoksi silpuksi riisin kypsyessä. Paista sienisilppu voissa pannulla. Lisää sienet valmiin risoton joukkoon. Sekoita lopuksi joukkoon myös smetana ja raastettu parmesaani. Mausta sormisuolalla ja halutessasi myös aavistuksella mustapippuria.maijanruoka-11

Risoton seuraksi pirteä pinot grigio

Maantieteellinen läheisyys on usein käyttökelpoinen lähtökohta ruoka-viini-paritukselle. Mehevän risoton seuraksi maistuukin pirteän hapokas, raikkaan hedelmäinen ja parhaimmillaan tyylikkään mineraalinen pinot grigio. Parhaat tulevat Italian viileältä koilliskolkalta Trentinosta, Alto Adigesta ja Friulista. Alkon valikoimassa mainio esimerkki on Alto Adigen St. Magdalena, hinta 14,19 €.

Pastan seuraksi punaista

Burgundi istuu metsäisiin makuihin, ja sienipastaan sopii kevyt Pinot Noir tai tyylikkäästi tammitettu chardonnay.

Viinivinkkien kirjoittaja on Marko Pasanen

Hän on viiniin erikoistunut vapaa kirjoittaja ja Maijan Maailman viiniasiantuntija. Markon juttuja ihmisistä ja ilmiöistä viinien takana osoitteessa viininjuurilla.fi.

 keittiossa.typo

Selina Vienola

on helsinkiläinen toimittaja, taidehistorioitsija ja ruokabloggari. Selina kirjoittaa myös Dilliä ja piparjuurta -blogia.