Valoa kansalle

Nyt luonnonvalon määrän lisääntyessä on oikea aika alkaa miettiä valaistusta. Mitäh? Pianhan valaisimia ei tarvita. Niinpä, mutta talvisin olet liian väsynyt edes miettimään valaistusasioita.

Nyt esittelen kolme valaistustapaa, joilla saat tilaan tunnelmaa. Valaistuksella voi luoda huoneeseen ilmettä ja fiilistä. Sen avulla saamme muodostettua tilaan rytmiä.

Olen liian usein nähnyt huoneistoja, joissa on ihana sisustus, mutta surkea valaistus. Edes design-huonekalut eivät pelasta surkeaa valaistusta. Toisaalta olen myös nähnyt vaatimattomia sisustuksia, jotka on saatu puhkeamaan kukkaan hienolla valaistuksella.

Vinkkieni toteuttaminen on toki helpointa, jos teet valaistusratkaisut muun remontin yhteydessä. Tarvitset näiden asentamisessa ammattilaisen apua, mutta asennustyö ei sinällään ole kovinkaan aikaavievää, eikä siis rokota lompakkoasi liikaa.

Valon heijastumat

Kattovalaisimet eivät aina tule kysymykseen. Esimerkiksi meidän vanhassa kodissamme ruokasalin kattopanelointia ei haluttu rikkoa johtojen vetämisellä kattovalaisimille. Halusimme kuitenkin huoneeseen miellyttävää valotunnelmaa ja ennen kaikkea halusimme valolla korostaa meidän mielestämme upeaa kattoa.

Vanhan ruokasalimme kattoa valaistiin kirjahyllyn päälle asennetun led-valonauhan avulla.

Tässä tilassa kirjahyllyn päälle asennettu led-valonauha heijastaa katon kautta valoa koko huoneeseen korostaen puukaton kaunista kuviointia. Muista suunnata led-valonauha seinään päin noin 45 asteen kulmassa esimerkiksi U-listan avulla. Jos suuntaat valon eteenpäin keskelle huonetta tai suoraan kattoon päin, valosta saattaa muodostua yleisvalon luonteista, koko huonetta tasavahvasti valaisevaa valoa, josta ainakaan minä en henkilökohtaisesti pidä.

Epäsuora valo

Vanhan kotimme eteisen valaistus on mielestäni hyvä esimerkki siitä, kuinka kattoon asennetun valolistan avulla saadaan luotua epäsuoran valon kautta kiva valotunnelma. Suosittelen himmentimen asentamista, jolloin valon voimakkuutta voidaan säätää halutulle tasolle. Illalla on tunnelmallista, kun vain heikko valo siintää katon rajassa.SRP_9343

Sokkeleiden valaiseminen

Vaikka kaapistojen sokkeleissa on jo pitempäänkin nähty led-valonauhoja, pidän sitä yhä kivana tapana lisätä tunnelmaa keittiössä. Lisäksi kaunis puulattia saa arvoisensa valaistuksen ja korostaa puun luonnollisia syitä. Kannattaa myös suunnitella sähköt niin, että voit sytyttää pelkästään nämä sokkelissa olevat valot. Mikä sen ihanampaa kuin hipsiä jääkaapille illalla kevyessä, vain lattiaa hivelevässä valossa.

share (14)
Vanhassa keittiössämme kaapistojen sokkeliin asennettiin valonauha.

kotona.typo