Porin Bunkkeri ja bubbles!

SuomiAreena on meidän osaltamme takana. Olemme juuri suunnanneet nokkamme kohti Helsinkiä. Loma jatkuu taas ensi viikolla. Paluumatkalla poikkeamme Porin Gigantissa. Etsimme tuuletinta.

Kaikki on myyty loppuun. Saamme kuitenkin vihiä, että naapurikauppa Puuiloon on saatu uusi kuorma eilen. Suuntaamme sinne, mutta vedämme vesiperän. Nekin on myyty loppuun. Ei auta kuin mennä kotiin ilman tuliaistuuletinta. Toivomme, että kaupunkikotimme paksut kiviseinät olisivat pitäneet helteen ulkona. Tuskin.

SuomiAreenalle sanomme taas kerran kiitos. Olemme tainneet olla tapahtumassa mukana jo kymmenisen vuotta. Peterillä on keikkoja: paneelien vetoja ja Maikkarin lavan vetovastuuta. Minä teen tapani mukaan hotellissa omia töitäni. Tällä kertaa hotellityöskentely toimi paremmin kuin ehkä koskaan aiemmin. Viilennetty huone motivoi pysymään sisätiloissa ja sorvin äärellä. Iltaisin saimme maistella kuplivia. Ei kuitenkaan liikaa, jotta seuraavana päivänä jaksoi tehdä työt kunnialla.

Tänään päätin myös uskaltautua Porin asuntomessuille. Kuumuus sai minut välttelemään tapahtumaa sinnikkäästi viimeiseen Porin visiittipäivään asti.

 

Kiva, että kävin. Messujen ehdoton suosikki oli Bunkkeri niiden muutaman talon joukosta, jossa ehdin käydä.

 

Bunkkeri on Shellin vanha asuin- ja autovajarakennus vuodelta 1937. Se oli vuosikymmenet tyhjillään, mutta sen nykyinen omistaja Juha Heino kunnosti talon pieteetillä.

Paljon vanhaa herätettiin uudelleen henkiin, mutta mukaan mahtuu myös tyylikästä uusvanhaa: sähkökatkaisimia, pattereita ja lasisia väliseiniä, joiden puukarmit ovat uudet, mutta lasit vanhoja.

Kaappi on valaistu kauniisti.

Kodin ihanimmat yksityiskohdat ovat takorautaiset parisatavuotiset kierreportaat, terassin takka sekä kauniisti valaistu puukaapisto, jonka taustana on tiiliseinä.

Muina ihanina yksityiskohtina voisin mainita kauniit valaisimet, matot, Timberwisen lankkulattiat, Hakolan kalusteet ja puusälekaihtimet, joiden punainen nauhoitus on loistava piristys – kliseisesti piste iin päälle.

Valkoiset puukaihtimet ja piristävät punaiset kannatinnauhat mätsäävät täydellisesti punaisen tuolin ja taulun kanssa