Mitä sinä jätät lapsillesi?

Asuntokauppojemme jälkeen ja remonttibudjettiamme läpikäydessäni olen miettinyt kuinka kauhean kallista elämä ja asuminen ovat – etenkin Helsingissä.

Sanomalehdistä voi lukea, kuinka pääkaupunkiseudulla asuntojen hinnat ovat jatkuvasti nousseet, kun muualla maassa hinnat ovat hiukan laskeneet. Neliöhinnat ovat tilastojen mukaan kaksinkertaistuneet pääkaupunkiseudulla muuhun Suomeen verrattuna.

Palkat eivät ole kuitenkaan nousseet samaan tahtiin asuntojen hintojen kanssa ja muut elämisen kulut kuten ruoka, vakuutukset jne. ovat myös kallistuneet. Pian Helsingissä ei ole varaa asua kuin niillä, jotka onnistuvat hankkimaan poikkeuksellisen hyvätuloisen työpaikan, perivät omaisuutta, voittavat lotossa tai saavat muuta pesämunaa.IMG_0163 IMG_0169

Olemme miettineet, kuinka voisimme parhaiten tukea lastemme taloudellista tulevaisuutta ja säästää heille pesämunaa vaikka ensiasuntoa varten. Isovanhempien lisätuella olemme lapsiemme syntymästä lukien säästäneet heille kuukausittain muutaman kymmenen euroa, jonka olemme sijoittanut osakkeisiin tai rahastoihin. Osakesijoittamisen riski on voinut olla melko suuri, sillä säästöaika on pitkä. Kurssit ehtivät sahata ylös ja alas vielä moneen kertaan ennen kuin osakkeet ja niiden mahdollinen voitto kotiutetaan.

me_logo_white

Nyt kuulin Aktian säästövakuutuksen mahdollisuuksista. Säästövakuutus on joustava keino säästää ja valita siihen sijoitusrahastoja oman riskinsietokyvyn mukaan. Säästövakuutuksessa voit maksutta ja verotta siirtää sijoituksiasi rahastosta toiseen. Tämän vakuutuksen kautta voit tarvittaessa myös nostaa sijoittamaasi pääomaa verotta jo vakuutusaikana.

Mutta, mitä jos lapsistamme tulisikin tuhlareita tai mitä, jos asiat eivät menisikään niin kivasti ja kivuttomasti kuin kaikilla lapsilla toivoisi elämän menevän? Kannattaa huomioida, että 18 vuotta täytettyään lapsesi saa vapaasti käyttää sinun hänelle ja hänen nimissään säästettyjä säästövakuutuksia sekä muita sijoituksia. Hän voi halutessaan laittaa sinun vaivalla hänelle säästämäsi varat menemään kuin tuhka tuuleen.

IMG_0151

Mutta riskejähän on elämä täynnä, meidän on kuitenkin myös osattava ottaa niitä ja uskallettava luottaa lapsiemme tulevaisuuteen. Säästövakuutukseen panostaminen on kuitenkin turvallisempaa ja järkevämpää, kuin säilöä rahoja lapsille patjan alla.

Mikäli innostuit Aktian säästövakuutuksesta, kannattaa aiheeseen tutustua lähemmin täältä.

kotona.typo

Artikkeli on tehty yhteistyössä Aktian asiantuntijoiden kanssa.