*) Kaupallinen yhteistyö Cobellon kanssa

Meidän mökkimme koki kesän alussa pintaremontin. Uusimme keittiön, tapetoimme seinät, hioimme ja lakkasimme lattiat, vaihdoimme lattialistat ja maalasimme pintoja. Hankimme myös uuden sohvan kirjasto- ja tv-huoneeseen sekä muutaman uuden valaisimen.

Sohva on Cobellon malliston rento ja juuri sopivan pehmeä Giselle-sohva. Se houkuttelee meidät kääriytymään vilttiin, avaamaan telkkarin tai kaivamaan kirjan esille ja nauttimaan rentoutuen syksyisistä mökkiviikonlopuista.

Sohva on Cobellon malliston rento ja juuri sopivan pehmeä Giselle-sohva

Sohvatyynyt ja istuimet ovat untuvaa. Niitä pitää aika-ajoin möyhiä, jotta sohva pysyy rennon ryhdikkäänä. Kangasvaihtoehtoja ja -sävyjä on paljon, mutta pitkän mietinnän jälkeen päädyimme kuitenkin valkoiseen. Ehkä jonkun mielestä tylsää, mutta minusta valkoisella sohvalla ei voi mennä huti. Muutan tarvittaessa tunnelmaa mieluummin värillisillä matoilla, tyynyillä ja uusilla tapeteilla.

Giselle-sohvaa löytyy useammassa koossa. Meille oli tärkeää, että sirolla sohvalla mahtuu löhöiemään. Halusimme kuitenkin, ettei huone mene sohvasta tukkoon eikä ikkuna peittyisi liian korkeasta selkänojasta.

Pidän myös tärkeänä sohvan kankaiden irrotettavuutta ja pesumahdollisuutta. En halua varoa sohvia liikaa likaantumiselta.

Valaistus tunnelman tuoja

Valaistuksella on mielestäni suuri merkitys tunnelman tuojana. Liian monta itsessään upeaa tilaa on pilattu huonolla valaistuksella ja toisaalta melko vaatimatonkin tila saadaan puhkeamaan kukkaan hyvällä valaistuksella.

 

En pidä lainkaan yleisvalosta, sellaista kattovalosta, joka antaa valoa joka suuntaan ja, joka leviää ympärilleen tasaisena massana. Tuollainen valo on toki tarpeellinen joskus, mutta lähinnä siis siivotessa. Valaisimia haluan kuitenkin sinne ja tänne tunnelmaa tuomaan, mutta lisäksi kunnollisella lukuvalolla on myös oma tärkeä roolinsa.

Sohvan ylle valitsimme Lampe de marseille -valaisimen

Sohvan ylle valitsimme Lampe de marseille -valaisimen. Se antaa valoa yhtäaikaisesti ylös ja alas kahdesta eri polttimosta. Lisäksi hankimme myös muutaman uuden mustan Tolomeo jalkavalaisimen tv-huoneen nojatuolin ja olohuoneen sohvan viereen lukuvaloiksi. Uutta ja vanhaa sekaisin, niin valaisimissa kuin kalusteissa. Niin syntyy mieleinen kombo. Uudet valaisimet hankimme Zarrosta.

Vielä hankintalistalla on uusi matto sohvan edustalle. Joku pehmeä, jonne voi upottaa varpaansa.  Ehdotuksia? Odotamme myös kylpyhuoneen kivitasoja. Sen jälkeen katse suuntaa yläkertaan vieviin portaisiin. Maalaisimmeko ne vai päällystäisimmekö vaikkapa sisal-matolla?  Ja puhtia riittänee vielä yläkerran lattioiden hiontaan ja käsittelyyn. Ja, ehkä samalla tapetoimme ja vaihdamme sielläkin lattialistat.

Cobello

Martinkuja 2, 02270 Espoo

p. 09-41767676

Aukioloajat:

ma-pe 10-20
la 10-18
su 12-17

www.cobello.fi

Zarr0

Fredrikinkatu 37, 00120 Helsinki

P. 09-603806

Aukioloajat:
Ma–Pe 11:00-18:00
La 11:00-15:00
Su Suljettu

www.zarro.fi

P.S. Valitettavasti maalasimme ovet ja listat pellavaöljymaalilla, joka kellastui niin paljon, että uusintamaalaus on edessä, sillä maalisävy ei stemmaa nyt valkoisiin sohvatekstiileihin,