Uusinta uutta – mustard ja culottes

Dots-myymälän Tiina Helminen stailasi minut uuteen look’iin. Asu, joka soveltuu illan rientoihin ja vain kengän korkoa hiukan madaltamalla myös töihin.

Uutena asussa minulle oli paidan väri ja housujen mitta. Korkokengät tuntuivat puolestaan heti alkuun tutuilta.

”Tänä keväänä mallistoissa on paljon syksyisiä värejä, joita yhdistetään esimerkiksi valkoiseen”, Tiina kertoo. Syksyllä jatketaan pitkälti samoilla syksyisillä väreillä, mutta nämä sävyt yhdistellään tummempiin sävyihin valkoisen sijaan. Hyvä, minun asuni taipuu siis vielä syksyyn.

Kengät: Sargossa Fairytail. Paita: Second Female. Housut: Yaya.  Korut: The D Factory ja Edblad. Kaikki tuotteet Dots-myymälästä.

Syksyllä nähdään myös todella paljon Art Deco –kauden ajan tyypillisiä sävyjä: vihreitä, viininpunaisia, tiilenoranssisia sekä sinapinkeltaisia sävyjä. Näiden tummien värien rinnalla tullaan näkemään samoja sävyjä myös vaaleampana.

Päälläni olevaa housumallia kutsutaan Culottes -housuiksi. Minusta tuntuu, että tällainen pituus lyhentää minua entisestään. ”Jos asussa on paljon poikkileikkauksia, niin toki tuo leikkaus saattaa hieman lyhentää kantajaansa, mutta lopputulos riippuu kuitenkin siitä, mitä muuta housuihin on yhdistetty”, Tiina toteaa ja rauhoittelee minua.

”En lähtisi määrittelemään mitään vaatetta, että ne sopivat vain jollekin tietylle vartalotyypille. Jos asukokonaisuus on hyvä, kun sitä kantaa oikein ja siitä pitää, niin tämä näkyy myöskin ulospäin. Tuolloin housutkaan eivät lyhennä ketään”, Tiina jatkaa.

Paidassa on myös jännä leikkaus selässä. Vastaavia leikkauksia on tällä hetkellä paljon ja niitä nähdään myös ensi syksyn mallistoissa, esimerkiksi neuleissa.

”Toki hyviä ominaisuuksia ja hyviä puoliansa kannattaa korostaa, mutta koskaan ei kannata ajatella liian orjallisesti jotain tiettyä sääntöä. Pääasia on, että löytää itselleen sopivan ja mukavan asun.”, Tiina toteaa viisaasti.

Niinpä, on hyvä muistaa, että emme jätä käyttämättä jotain vaatetta vain siksi, että joku on sanonut sen sopivan toisenlaiselle vartalotyypille tai vaikka siksi, että joku asu imartelee sinua vielä enemmän. Tuolloin pukeutumisesta katoaa helposti ilo ja ilo on aina kantajallensa eduksi. Ja uudelle kannattaa antaa mahdollisuus. Housut tuntuivat jo kuvia katsoessa omilta – lyhensivät ne minua tai eivät.

Ihana Tiina Helminen.

Tehty yhteistyössä Dots’in kanssa ja meikistä vastanneen Kjaer Weis’iä edustavan Jolie Shopin kanssa.

Dots Helsinki

Fredrikinkatu 34

00100 HELSINKI

puh. 050 439 3597

Aukioloajat:

 Ma – Pe 10 – 18, La 10 – 16

www.dots.fi

 

Dots Turku

Linnankatu 9 – 11

20100 TURKU

puh. 050 345 3660

Aukioloajat:

Ma – Pe 10 – 18, La 10 – 16

Jolie shop

Jolie sisältää laadukkaaseen luonnonkosmetiikkaan ja hyvinvointiin keskittyvän verkkosivuston, verkkokaupan, kivijalkamyymälän ja hemmotteluhoitolan.

Uudenmaankatu 26
00120 Helsinki
puh. 040 562 4843

Aukioloajat:

Ma-pe 10–19, la 10–16

www.jolie.fi