Sama virsi joka syksy. Pelaan tennistä ja juoksen mielelläni ja vaivatta, mutta lihaskuntotreeni jää kesäisin helposti sellaiselle puoliasteelle.

Tiedättekö, sellaiselle asteelle, että saa ostettua itselleen hyvän omantunnon, mutta siihen se sitten melkein jääkin. Välillä se toki riittää, ja vaihtelu tekee myös hyvää niin mielelle kuin keholle.

Lihasmassaa ei tällä kesäisellä “uurastuksellani” kuitenkaan kasvateta, eikä kyllä joustavuuttakaan lisätä. Painoni ei kyllä helposti nouse, liikun kuitenkin riittävästi ja syön monipuolisesti. Mutta minä rakastan lihasärsytystä ja -kipua. Minusta on ihanaa tuntea, että ne lihakset ovat tosiaan jossain siellä olemassa, vaikkakin piilevänä luonnonvarana. Venyttelyä sen sijaan karttelen niin paljon kuin voin. Ja aika hyvin olen siinä onnistunutkin…

Nyt lähden uudella tarmolla taas eteen päin. Minä en helpolla lannistu laiskotteluistani. Nyt tukenani on oma PT, Mixu eli Miika Saloranta. Mixu on koulutettu hieroja/urheiluhieroja ja liikuntaneuvoja sekä personal trainer. Eikä Mixu ole pelkästään taidokas, vaan myös mielettömän kiva!

Miika näyttää mallia.

Miikalla on kokemusta jalkapallovalmennuksesta 7 vuoden ajalta. Opiskelujen välivuotena kaudella 2015/2016 Mixu toimi B-tyttöjen SM-joukkueen fysiikkavalmentajana. Liikunnanopettajan sijaisuuksia hän on tehnyt ainakin 150 oppitunnin verran. Tällä hetkellä Mixu toimii personal trainerina/ryhmäliikunnanohjaajana sekä Fustra-yksilövalmentajana kuntokeskus Becomella. Sen lisäksi hän valmentaa ja tekee hierojan hommia. Aikamoinen pakkaus.

Nyt syksyn uurastukseni on selvillä. Tulen pian päivittämään treenikuulumisia ja -ohjeita.

 

Mikäli sinä tunnut tarvitsevan Miikan apuja, voit olla suoraan yhteydessä häneen

Miika Saloranta

miika.saloranta@outlook.om