Neljän tunnetun isän isänpäiväajatuksia

Tulevan isänpäivän kunniaksi kysyimme neljältä tunneltulta isältä mitä isänpäivä heille merkitsee, heidän isänpäivämuistoistaan ja lahjatoiveistaan.

Pohdimme Maijan Maailmassa isänpäivää. Me äidit ja isien lapset ehkä “stressaamme” lahjoista ja isänpäivän ohjelmasta. Mutta mitä isät ihan oikeasti toivovat lahjaksi tai odottavat isänpäivältä? Olemmeko hösöttäneet ihan turhaa? Esitimme neljälle isälle seuraavat kysymykset:

  1. Mitä isänpäivä merkitsee sinulle?
  2. Mikä on paras isänpäivämuistosi?
  3. Mitä toivoisit isänpäivälahjaksi? Miksi?

Hjallis Harkimo

2013_10_01_Hjallis_talk_show-2

Kuva: fremantelemedia.fi

1. Isänpäivä on tärkeä. Silloin kaikki pojat tulevat luokse. Syödään ja nautitaan ajasta yhdessä. Jo silloin kuin isäni eli, isänpäivä oli tärkeimpiä päiviä.

2. Danne ja Leo molemmat tekivät samantyyppisen kortin eri piirroksilla. Molemmissa luki, että “sä olet maailman paras isä”.

3. Paras lahja on se että pojilla menee hyvin. Että ovat terveitä ja menestyvät elämässä.

Harry Harkimolla on kolme poikaa. Hjallis on kansanedustaja, tv-persoona sekä yrittäjä.

Mika SaloMika Salo (FIN) FIA Steward. 17.04.2015. Formula 1 World Championship, Rd 4, Bahrain Grand Prix, Sakhir, Bahrain, Practice Day - www.xpbimages.com, EMail: requests@xpbimages.com - copy of publication required for printed pictures. Every used picture is fee-liable. © Copyright: Moy / XPB Images

Kuva: Moy / XPB Images

1. Isänpäivä on mulle tärkeä. On kiva nähdä kun lapset muistaa ja välittää, siitä jää hyvä mieli pitkäksi aikaa. Samoin minä muistan omaa isääni.

2. Mulla ei ole vain yhtä muistoa,vaan monta, jokaiselta isänpäivältä. Olen pari kertaa ollut erossa lapsista ja se on sattunut paljon.

3. En halua isänpäivältä muuta kuin viettää aikaa lasten kanssa, ja ehkä käydä oman isäni luona.

Mika Salolla on kaksi lasta, tyttö ja poika. Mika on entinen Formula 1 -kuljettaja ja tv-kommentaattori.

Tommi Läntinentommi kuva Mika Jussila

Kuva: Mika Jussila

1. Isänpäivä on vielä lähinnä kaunis ele, mutta perheyhteisössä lämmin huomionosoitus ja juhlanaihe, jonka ympärille on hyvä kokoontua.

2. Isänpäivä 2012 on nyt 3-vuotisen raittiuteni ensimmäinen päivä!

3. Paras lahja olisi korkeatasoinen ja runsas tv-keskustelu miehuudesta ja isyydestä. Keskustelijoina vaikka haastateltavasi ja monet muut isät sekä äiditkin. Ja vuoden, parin päästä seuraavan kerran uudestaan, ikäänkuin seurantaosio!

Tommi Läntisellä on yksi poika. Tommi on pitkän linjan muusikko.

Peter Nyman

peter-nyman-1024x682-2

Kuva: Tero Ahonen

1. Olen vähän jakautunut isänpäivän suhteen. Yksi puoli minussa näkee siinä lievästi keinotekoisen kaupallisen jipon, ihan kuten äitienpäivänkin, toinen taas ihan kivan muistutuksen isyydestä ja mahdollisuuden perheen yhteiseen fiilistelyyn – tietysti isä kärjessä! Ja ainahan niitä yllätyslahjoja on kiva saada, erikoismainintana lasten tekemät lahjat ja kortit.

2. Parasta yksittäistä isänpäivämuistoa en osaa nyt sanoa, kyllä ne kaikki ovat aika tasaisen kivoja piristyksiä synkkenevän syksyn keskellä, pieniä hemmottelun tuulahduksia.

3. Jaa-a, tämä on vaikea, kuulunhan jo siihen ikäryhmään, jolla on jo kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta. Mutta joku aidosti yllättävä juttu, jota ei ole itse osannut ajatella tai toivoa, toimii aina. Myös koko perhettä riemastuttavat lahjat ovat itse asiassa aika kivoja noin yhteisöllisyyden pohjalta. Ja kirjat toimivat aina, varsinkin hyvät historiateokset, niitä ei voi olla tarpeeksi. Vaimo saattaa olla toista mieltä!

Peter Nymanilla on kaksi lasta, tyttö ja poika. Peter on MTV:n uutisankkuri ja viestintävalmentaja.

Kiitos vastanneille ja vielä kerran, oikein hyvää tulevaa isänpäivää!

Maijan PS.

Kyllä Peter saa hankkia ihan niin paljon historiateoksia kuin haluaa. Sopu sijaa antaa kirjahyllyssäkin! Eri asia on, hankinko minä niitä hänelle 🙂