Muistatko, kun kirjoitimme jo talvella Tiina Isohannista ja hänen gluteenittomista herkuistaan. Silloin Tiinalla oli vielä vain haave: perustaa täysin gluteeniton leipomo ja kahvila Helsingin keskustaan.
Aina haaveet eivät toteudu, eikä niiden tarvitse aina toteutuakaan. Mutta, jos haaveen eteen tekee paljon töitä, kerää Mesenaatin kautta joukkorahoituksen (lue lisää täältä), hienoa on, että tämä haave toteutui. Ei vain Tiinalle, vaan kaikille niille, jotka ovat odottaneet jo pitkään, että Helsingin kahvilavalikoimissa olisi tarjolla muutakin kuin marenkia ja mikron kautta sulatuksen läpikäyviä gluteenittomia valmispakasteita. Ja nyt, elokuun alusta alkaen aivan omaaluokkaansa oleva Agata Bakery & Cafe on rikastuttanut Helsingin kahvilavalikoimaa!
Ja mikä parasta! Agatan tuotteet eivät ole vain gluteenittomia, kaikki tuotteet ovat tuoreita, paikan päällä leivottuja, herkullisia ja parhaista raaka-aineista tehtyjä. Mahtavaa Tiina, onneksi olkoon! Suomi tarvitsee sinun kaltaisiasi rohkeita yrittäjiä!
Kahvilan lumoissa
Kävimme Riitan kanssa katsastamassa kahvilan. Kahvila sijaitsee Helsingin keskustassa, Annankadulla. Kahvila on raikas ja valoisa. Kuvat puhuvatkin sitten muuten puolestaan!






Koirat ovat myös tervetulleita kahvilaan. Tarjolla on koirankeksejä, jotka sisältävät luomupekonia, maapähkinävoita jne. Lempiystävällesi tarjotaan siis ihan yhtä hyviä herkkupaloja kuin sinulle! Pieniä koirankeksejä on tarjolla tiskillä eläinystävällesi veloituksetta, isommat Buddy´s Bones -keksit maksavat 2 euroa/kpl (Buddy alla kuvassa).
Ja sitten maistamaan. Minä valitsin kookos-limekakun. Se oli taivaallista, ei lainkaan liian imelää. Yleensä en erityisesti pidä kookoksesta muussa kuin thai-ruuassa, mutta nyt kookos osui ja upposi. Kyytipojaksi otin herkullisen cafe latten. Ei kauan nokka tuhissut, Riittakin tuli osingolle syötyään ensin gluteenittoman feta-tomaattisämpylän.

Resepti yksinoikeudella Maijan Maailman lukijoille
Tiina antoi jo talvella yksinoikeudella Maijan Maailman lukijoille piirakkareseptin. Jaan tämän herkullistakin herkullisemman reseptin teille vielä uudemman kerran. Aikaisemmin julkaistun artikkelin Tiinasta pääset lukemaan täältä.
Agata Bakeryn makea piirakkapohja
2 rkl sokeria
1,5 dl valkoista riisijauhoa
1,5 dl kaurajauhoa
0,5 dl psylliumkuitujauhoa
ripaus suolaa
100g voita huoneenlämpöisenä
1 luomumuna
2 rkl vettä
Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi tai hiero murotaikinaraudalla voikuutiot seokseen. Sekoita sitten nopeasti muna ja vesi ja muodosta taikinasta pallo. Litistä pallo kiekoksi ja painele 23-24cm piirakkavuoan pohjalle sekä reunoille. Ole tarkka, kun teet piirakan reunat – se palkitsee, kun irrotat piirakan vuoastaan.
Laita piirakkavuoka jääkaappiin 20 minuutiksi.
Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Pistele piirakkapohja esim. haarukalla ja paista pohjaa uunissa 15 min.
Agata Bakeryn sitruunapiirakka
Tee makea piirakkapohja ja paista se kuten ohjeessa.
3 munaa
120g sokeria
1,5 sitruunan raastettu kuori ja mehu
1 dl kuohukermaa
Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa kerma löysäksi
vaahdoksi. Sekoita joukkoon hellästi sitruunan kuori ja mehu. Ja sitten kermavaahto.
Laske uunin lämpö 180 asteeseen.
Kaada täyte esipaistetulle piirakkapohjalle.
Paista noin 40 minuuttia.


Agata Bakery & Cafe
Osoite: Annankatu 22
Aukioloajat: ti-pe 7.45-17.30, la 10-15
Puh: 050 5368635
www.facebook.com/pienihillokauppa/?fref=ts