Minun juoksuni alkaa uhkaavasti muistuttaa sellaista koiranulkoiluttajan katkojuoksua. Koiran nuuskinnan aiheuttaman katkon sijaan minä pysähdyn ottamaan kuvia.

Kun alkaa katsella maailmaa linssin läpi, sille ei meinaa tulla loppua. Mutta kuinka vaikeaa on välillä valjastaa kuva; kuva ei vastaakaan sitä mitä silmät näkevät. Ja nyt en tarkoita sitä kännykkäkameran luonnotonta kaunistustoimintaa, jonka avulla/kauhuksi saat itsesi näyttämään nukelta. Kuitenkin todellisuus on usein kuvaa kauniimpi, jollei satu pitämään nukkemaisuudesta.

Ilokseni parhaalla ystävättärelläni ja lenkkikaverillani on hyvät hermot. Juoksemme nimittäin nykyisin etäjuoksusuhteen (jos et tiedä, mistä puhun, kurkkaa täältä) sijaan ihan kasvotusten ystävättäreni muutettua kulmillemme. Vaikka yritän ottaa ns. lentokuvia (juoksen ja laukaisen), niin vauhtiamme saatan joutua kuitenkin hidastamaan, jotta haluttu kohde osuisi edes joten kuten kameran linssiin.

Uusimpana haaveenani on ostaa kunnon kamera ja mennä kuvauskursseille. Huomaan nimittäin, että nykyiset taitoni mahdollistavat kelvolliset kuvat ainoastaan erinomaisten kuvausolosuhteiden vallitessa. Toisinaan käy myös hyvä tuuri ja vaikeissakin oloissa kuvasta tulee kohtuullinen. Tätä sattuu harvoin.

Vielä kun löytäisin helppokäyttöisen järjestelmäkameran ja todella sitten vain ehtisin niille kursseille. Suosituksia?