Meidän perheen yhdeksi suosikkisalaatiksi voisin nimetä kana-caesarsalaatin. Ei ihan minkä tahansa caeasarin, vaan Peterin kana-caesarin.
Siinä ei ole mitään kovin erikoista, mutta kotimaamme perusravintolaversion se pesee mennen tullen. Juju on hyvässä romainesalaatissa ja salaattikastikkeessa, joka ei ole valmismajoneesipohjainen. En kertakaikkiaan pidä salaatista, joka on vuorattu majoneesikastikkeella siten, että kastike tekee salaatista velttoa, krutongeista märkiä ja peittää kaikki muut maut alleen jättäen kitalakeen rasvaisen tuntuman loppupäiväksi.
Kastikkeen tekeminen vaatiin hiukan vaivaa, mutta minun ei onneksi tarvitse huolehtia siitä. Peter tekee tämän kastikkeen pääsääntöisesti aina meidän keittiössämme. Itse tein joku aika sitten ja unohdin lisätä kastikkeeseen kananmunan. Koostumus hiukan muuttui. Kömmähdyksiä tapahtuu, kun ei meinaa malttaa lukea reseptejä, pesee kokkausten lomassa pyykkiä, kuulustelee lapsia kokeisiin ja ehkä vielä kaupan päälle silittää.
Krutongeista tulee parhaita, jos teet ne itse. Valmiitakin saa toki kaupasta, mutta mielestäni niissä on käytetty usein liikaa suolaa, leivästä on tehty liian pieniä paloja ja ne ovat turhan kovia, ei rapsakoita.
Kana-caesarsalaatti
Kastike
1 kokonainen raaka muna
1 valkosipulin kynsi murskattuna
reilu teelusikallista Dijon-sinappia
2 sardellia hakattuina mössöksi
1 ruokalusikallinen kapriksia
1/4 sitruunan mehu
1 ruokalusikallinen Worchestershirekastiketta
1 1/2 dl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria oman maun mukaan
Ohje
Sekoita ainekset yhteen, kuitenkin niin, että öljy tulee viimeisenä, kapeana nauhana, jatkuvasti kovaa vispaten.
Lisäksi salaattiin tarvitset
1 ruukullisen romainesalaattia, pese ja revi salaatti
Ison kourallisen raastettua parmesanjuustoa
Muutaman siivun paahtoleipää tai muuta vaaleaa leipää (voit tehdä krutongit halutessasi myös ruisleivästä)
Kanafilepaloja niin paljon kuin itse haluat
Ohje
Leikkaa paahtoleivät kuutioiksi ja pyöritä niitä kulhossa, jossa on loraus oliiviöljyä ja kevyesti veitsen lappealla puolella murskattu valkosipulinkynsi. Poista muutaman minuutin jälkeen valkosipulin kynsi. Laita leipäkuutiot 150-asteiseen uuniin leivinpaperin päälle kymmeneksi minuutiksi.
Paista kanafilepaloja muutaman minuutin ajan paistinpannulla oliiviöljyssä ja mausta suolalla sekä pippurilla.
Laita revitty salaatti syvälle lautaselle. Lusikoi päälle kastiketta. Ripottele päälle raastettua parmesaania. Laita annoksen päälle paahtoleipäkuutioita. Lopuksi lisää kanapalat.
Tämä kanasalaatti on myös meidän lastemme makuun. Salaatin voi tarjoilla myös muilla täytteillä kuten katkaravuilla tai lohella tai tarjota sen naturellina. Erityisesti naturellina salaatti sopii mainiosti myös alkupalaksi.