Etelä-Suomen hiihtolomakausi käynnistää Suomen hiihtolomat. Moni pakkaa laukkunsa ja suuntaa lomamatkalle etelään tai pohjoiseen, miksei muihinkin ilmansuuntiin. Kauas tai lähelle.

Me vietämme lomamme osittain kotona, osittain ulkomailla. Meidän perheessämme minä pakkaan lastemme ja omat vaatteeni, onneksi Peter on itseohjautuva. Mutta kyllä kolmen matkatavaroissakin riittää jo miettimistä. Tapaan hieman stressaantua pakkaamisesta ja matkustamisesta, siksi ehkä emme matkusta turhan usein muualle kuin mökillemme 🙂

Olemme perheihmisiä ja melkoisia fiilistelijöitä. Emme kuitenkaan kaipaa seikkailuja. Hyväksi havaittu lomakohde sopii meille hyvin toistamiseen. Saatamme matkustaa samaan paikkaan useampaankin otteeseen. Meidän ei ole pakko valloittaa koko maailmaa.

Myönnän myös, että minuun sopii slogan “better safe than sorry”. Turvallisuushakuisuuteni sopii matkustuskäyttäytymiseeni. Minulla on vakuutus kaikkia tärkeimpiä asioita varten: matkavakuutus, sairausvakuutus, autovakuutus, kotivakuutus, lapsivakuutus, tapaturmavakuutus ja henkivakuutus. Peterin mielestä soveltuisin vakuutusyhtiöiden livemainokseksi. Vakuutusyhtiöt, huomio! Peterin idea sopii minulle, yhteydenottopyyntöjä voi jättää vaikka mailiboxiini.

Lomakuvia

Koska kaikkien koneitteni muisti alkaa olla täynnä, siivosin myös kuvatiedostojani ennen matkalle lähtöä. Tiedän, että tulen taas räpsimään matkalla kuvia, minusta on muodostumassa oikea himokuvaaja.

Kävin siivotessani läpi kuvia vuosien takaa ja sydämeni meinasi pakahtua. Minusta on jotenkin vaikea katsoa kuvia menneistä. Ne tuovat mieleeni suloisen haikeita muistoja. Tavallaan en haluaisi ajan menevän eteenpäin. Mennyt hetki on aina ollut niin ihana ja ainutkertainen, vaikka tämä hetki ja tulevankin odotus on ihanaa.

Sen johdosta, että minä tapaan aina olla kameran takana, kuva-albumeista ei minusta löydy montakaan kuvaa ajalta ennen selfie-aikoja. Lapseni varmaan luulevat, etten ollut edes reissuilla mukana, jos he itse eivät satu muistamaan tekemiään matkoja. Selfie-kuvaamisessa olen yhä melko huono, se tuntuu edelleen minusta jotenkin vieraalta. Onneksi uusi puhelimeni iPhone 7+ on innoittanut minua ottamaan myös selfie-kuvia. Kuvalaatu on etukamerassakin todella kelvollinen, jos ei jopa erinomainen.

Espanja - 1

Barcelona9 - 1_Fotor

barcelona - 1 (1)_Fotor

Lontoossa - 1

Hälytysjärjestelmä

Meillä on hälytysjärjestelmät niin maalla kuin kaupungissa. Toissa kesänä ystävieni kotiin murtauduttiin. Lomareissua ei oltu huudeltu somessa eikä oveen oltu kiinnitetty “olemme lomalla” -kylttiä. Eihän huutelua tarvitsekaan tehdä, varkauksia tehdään ihan ilman kuulutteluapua. Varkaat osaavat tarkkailla liikkeitäsi ja iskevät kotiisi, kun autosi perävalot vilkkuvat.

Ystäväni vakuutus kyllä korvasi vahingot. Isovanhempien vanhoja kelloja ja vihkisormuksia ei kuitenkaan voi korvata rahalla. Niiden menettäminen on kaikkein ikävintä. Sääli myös kodin koskemattomuuden, minkä varkaat rikkoivat. Tuon jälkeen hekin hankkivat hälytysjärjestelmän.

Lomalle lähtiessäni näpäytän Verisuren hälytysjärjestelmän päälle, tsekkaan vakuutusten voimassaolon ja astun rauhallisin mielin loman viettoon. Lisäksi muistutan muutamasta muustakin seikasta, jonka lomailijan tulee muistaa:

Vedet

Muista tarkistaa, että astian- ja pyykinpesukoneen hanat ovat suljettu ja muutkin vesihanat tulivat varmasti laitettua kiinni.

Ikkunat, ovet ja hälytysjärjestelmä

Huolehdi, että ikkunat ovat kunnolla suljetut, ovet takalukossa ja hälytysjärjestelmä on päällä.

Avain

Varmistu siitä, että olet jättänyt huollolle tai vartiointiliikkeellesi avaimesi, etenkin jos taloyhtiön yleisavain ei käy lukkoosi. Vartiointiliikkeelle tai taloyhtiölle voi tulla äkillinen tarve päästä huoneistoosi poissaoloaikanasi esim. vesivahingon tai murtohälytyksen ilmetessä.

Naapurit tai lähisukulainen

Voit pyytää luotettavaa naapuriasi tai lähisukulaistasi tarkkailemaan huoneistoasi poissaollessasi.

Sähköt

Varmista, että olet kytkenyt sähkölaitteet pois päältä. Antennikin on hyvä irrottaa tv:stä. Onko palohälytin kunnossa? Joihinkin eloktronisiin laitteisiin, vaikkapa silitysraudan pistokkeeseen voit asentaa älypistorasian, jolloin sähköt menevät pois automaattisesti halutun ohjauksen mukaan.

Muuta huomioitavaa

Kirjat, aurinkorasvat, passi ja rahat laukkuun ja rento mieli matkaan!

Barcelona5 - 1

SONY DSC

SONY DSC

kotona2

verisure-0734

Lomalle turvallisin mielin.