SO

Oma koti, sänky ja uudet lakanat – parasta juuri nyt!

Borta bra men hemma bäst! Näinhän se on. Viikon Dubain matkalla saimme nukkua king size -sängyissä – leveästi ja pehmeästi, mutta uni tapaa minulle maistua parhaiten omassa sängyssäni peittoon kietoutuneena ja pää omaan tyynyyn painautuneena.

Ei aamu viiden heräämisiä, vaan nukuin reippaasti jopa seitsemään. No, tuo olisi vastannut Suomen ajassa kello viiden heräämistä. Eli, ei mitään uutta nukkumisrytmeissäni.

Berkeley’n Brookfield Bedset -pussilakanasetti sisältää kaksi tyynyliinaa, ruudullisen ja valkean sekä yhden pussilakanan, 119,00 euroa.
Valkoisessa tyynyliinassa on kapeat mustavalkoruudulliset tereet ja nappikiinnitys. Valkoinen koristetyyny (musta tere) on teetätetty ompelijalla sängyn päädyn kankaasta.

Yölennosta johtuneen huonosti nukutun yön jälkeen kaipaan päästä erityisesti omaan sänkyymme ja koetan pysyä hereillä iltaan asti. Olen pedannut valmiiksi puhtaat vuodevaatteet. Tapaan tehdä niin, sillä minusta on ihana palata kotiin puhtaisiin, valkeisiin lakanoihin. No, tällä kertaa ei valkeisiin, vaan musta-valkoisiin, mutta kirjaimellisesti ihkauusiin Berkeley’n pussilakanoihin.

Minä arvostan laatua

Berkeley’n pussilakanasetit valmistetaan korkealaatuisista paitakankaista. Berkeley lupaa lakanoilleen myös käyttö- ja pesunkestävyyden. Se on tärkeää, sillä en halua kertakäyttölakanoita tai muutakaan kertakäyttöistä. Arvostan laatua ja pitkäikäisyyttä. Materiaalit ovat Reach- ja Ökotex-sertifioituja puuvillalaatuja.

Berkeley’n käyttämät kankaat on valmistettu merseroiduista langoista, jotka tekevät materiaalista pehmeän, iholle miellyttävän ja samalla kestävän. Meidän poikamme mielestä tyynyliina tuntui päiväunilla niin ihanan pehmeältä, ettei hän halua enää nukkua omilla vuodevaatteillaan.

Voit lukea lisää Berkeley’n Social Responsibility -aiheesta täältä.

Neulottu Berkeley´n Redington-torkkupeitto, 169,00 euroa, Johanna Gullichsen -tyyny  ja lasten tekemä pehmosammakko.
Yölennon jälkeen päiväunet maistuivat.

Kuinka vuodevaatteita tulisi huoltaa?

Kuinka usein vuodevaatteita pitäisi sitten pestä ja tuulettaa? Riippuu varmasti paljolti sinun nukkumatavoistasi. Martat (katso Marttojen ohjeet kokonaisuudesssaan täältä) kertovat, että siisti makuuhuone ja hyvin hoidettu vuode auttavat sinua nukkumaan paremmin. Tähän uskon minäkin.

Martat kehottavat tuulettamaan makuuhuoneen aamuisin ja neuvovat tuulettamaan vuoteen kunnolla peitto sivuun vedettynä, jotta yön aikainen kosteus haihtuu. Hmm… avaan usein ikkunan aamuisin, mutta vuoteen kyllä petaan heti noustuani. Tässä olisi siis korjaamisen varaa.

Marttojen ohjeistus jatkuu: “Pöyhi tyyny ja oio lakana ennen sijaamista.” Ok, näin toimin minäkin.

Tuuleta välillä vuodevaatteita ulkona ja ravistele.” Teen näin välillä. Onkohan tuolle “välillä”-sanalle tarkempaa aikamäärettä?

Martat tarkentavat ohjeissaan: “Vaihda viikon-parin välein tyynyliinat. Lakanoiden vaihtoväli voi olla pidempi. Allergisen kannattaa vaihtaa useammin. Voit ennen vuodevaatteiden pesua ravistella niistä pölyt pois, mutta se ei ole välttämätöntä. Käännä tyynyliinat ja pussilakanat nurinpäin, ravistele ja puhdista niiden kulmat nöyhtästä. Patjat on syytä imuroida ja tuulettaa perusteellisemman siivouksen yhteydessä.” Huokaisu, tyynyliinoja taidan vaihtaa oikeaoppisesti, mutta muut pudistelut, nurinpäin kääntelyt ja patjojen imuroinnit unohtuvat. Taidan tehdä tuon imuroinnin vain muuttojen yhteydessä. Onneksi olemme muuttaneet usein.

“Peitot pestään noin kerran vuodessa hoito-ohjetta noudattaen. Tyynyt pestään kerran-pari vuodessa hoito-ohjeen mukaan. Käytä pesuainetta vain 1/3 normaalista määrästä.” Täytyy myöntää, että tapaan pestä peitot muuttojen yhteydessä ja silloin, kun niitä kohtaa joku haveri. Tämä tapahtuu onneksi silloin tällöin. Sen ansiosta peittojen pesutiheys pysyy Marttojen suositusten mukaisina.

“Hanki tuotteita, jotka voi pestä 60 asteessa. Useimmat polyesteritäytteiset tuotteet kestävät 60 asteen vesipesun, kuten untuvatuotteetkin. Monet sijauspatjat tai ainakin niiden päälliset voi pestä riittävän suuressa pesukoneessa (esimerkiksi isossa laitoskoneessa) ohjeiden mukaan. Rumpukuivatusta ei suositella.” Jes, valinnat ovat menneet nappiin, meillä nukutaan höyhenpeitoissa ja -tyynyissä.

Kaikki tuotteet ovat ostettavissa Berkeley’n nettikaupasta www.berkeleycompany.fi.

kotona.typo

Tehty yhteistyössä Berkeley’n kanssa. Pussilakanat saatu.