Myös tämän vuoden joulusesongissa ajattelin tarjota terveellistä ja kaunistavaa ruokaa – se kun on mahdollista.

Jouluaattona ja -päivänä syömme kuitenkin varsin perinteisesti. Pöytä notkuu mm. laatikoita, joulukinkkua ja kaloja, mutta ehkä jo tapanina alan kaivata jotain vaihtelua ruokaan. Tuolloin tai viimeistään välipäivinä ajattelin valmistaa herkkuja à la  Karita Tykkä.

Tapasimme Karitan kanssa vuosi sitten hänen Lautasellinen kauneutta -kirjan julkkareissa. Kirja itsessään on yhtä kaunis kuin Karita ja hänen kaunistavat ruokansa. Jutustelun kilvoittamana pyysin tuolloin Karitaa suunnittelemaan Maijan Maailman lukijoille joulun alkupala -menuun. Menuun, mikä sopii hyvin joulun välipäivinäkin nautittavaksi.

Karitan ideoivissa käsissä syntyi neljän ruoan alkupalakvartetti:

Juures-kvinoa-ceviche
Punajuurilevite
Sokeriherne-minttusalaatti
Kermainen siitakekeitto

raakajoulu (16 of 61)

Juures-kvinoa-ceviche

neljälle

2 dl kypsennettyä kvinoaa

1/2 rkl  omenaviinietikkaa

1/2 rkl oliiviöljyä

2 isoa porkkanaa

1 dl retikkaa

Marinadi

2 limetin mehu

2 rkl vettä

1 tl vaahterasiirappia

1-2 rkl tamaria

2 rkl seesamiöljyä

1 punainen chili siemenet poistettuna ja pieneksi pilkottuna

2 rkl tuoretta minttua silputtuna + koristeluun

(+ granaattiomenan siemeniä)

Ohje

Keitä kvinoa ohjeen mukaan. Lisää siihen omenaviinietikka ja oliiviöljy. Anna jäähtyä.

Sekoita marinadiainekset ja lisää joukkoon tikuiksi suikaloitu porkkana ja kuutioitu retikka. Anna marinoitua noin 30 minuuttia.

Lisää granaattiomenan siemeniä, jos haluat. Koristele yrteillä.

raakajoulu (8 of 61)

Punajuurilevite

4-5 dl

2 punajuurta (raakana)

2 dl cashewpähkinöitä tai auringonkukansiemeniä (liota neljä tuntia, huuhtele ja valuta)

1/2-1 tl suolaa

mustapippuria

1 rkl tuoretta timjamia tai maun mukaan

Ohje

Raasta punajuuri ja prosessoi cashewpähkinät tai auringonkukansiemenet monitoimikoneessa, lisää punajuuri ja muut raaka-aineet. Tarkista maku.

raakajoulu (10 of 61)

Sokeriherne-minttusalaatti ja siemenricotta

Yhdelle tai alkuruokana useammalle

Salaatti

100 g sokeriherneen palkoja

iso kourallinen tuoreita mintunlehtiä

1 rkl sitruunan mehua

1 1/2 rkl oliiviöljyä

ripaus suolaa

Ohje

Leikkaa hernepalot pitkittäin kahtia. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Siemenricotta

5 dl pinjansiemeniä

2 rkl ravintohiivaa

3 rkl sitruunan mehua

2 rkl tryffeliöljyä

3 rkl vettä

1/2 tl suolaa

2 rkl kevätsipulia

Ohje

Sekoita kaikki raaka-aineet tehosekoittimessa sileäksi. Anna jähmettyä hetki jääkaapissa.

 

Kermainen siitakesienikeitto

keitto neljälle

Oletko koskaan syönyt kermaista keittoa ilman kermaa? Nyt voit kokea senkin.

Sienet

3 dl siitakesieniä ohueksi viipaloituna

1 rkl oliiviöljyä

1 rkl tamaria

1 rkl sitruunan mehua

Keittopohja

5 dl vettä

3 rkl vaaleaa misotahnaa

2 dl pinjansiemeniä tai lisää cashewpähkinöiden määrää

3 rkl cashewpähkinöitä (liotettuina noin 4 tuntia, jos mahdollista)

1/2 rkl hunajaa tai muuta makeuttajaa

suolaa ja mustapippuria oman maun mukaan

1 tl sipulijauhetta

2 rkl ravintohiivaa + ruohosipulia,

mustia seesaminsiemeniä ja 1 tl tryffeliöljyä, jos haluat

Ohje

Sekoita ensin siitakesienet, oliiviöljy, tamari ja sitruunan mehu yhteen ja anna marinoitua peitettynä vähintään 30 minuuttia. Tee keitto sekoittamalla kaikki raaka-aineet tehokkaassa tehosekoittimessa, kunnes keitto on täysin sileää ja kermaista. Tarkista maku. Lisää marinoidut sienet keittoliemeen ennen tarjoilua ja koristele keitto keittoruohosipulilla, seesaminsiemenillä ja halutessasi myös öljyllä.

raakajoulu (4 of 61) Aah, mitä ruokaa. Ajatukseni “terveysruoasta” on vahvistunut entisestään. Terveellinen (ja kaunistava) ruoka voi olla maukasta ja täyttävää.

Viini

Viiniasiantuntijamme Marko Pasanen ehdottaa ruokajuomaksi itävaltalaista grüner veltliner -rypäleestä tehtyä valkoviiniä: kokonaisuus on aika vähärasvainen, joten viiniltä ei vaadita runsasta hapokkuutta. Sienet ja juurekset luovat miellyttävän maanläheisen aromikirjon, johon ceviche ja salaatti tuovat pirteää ilmeikkyyttä. Raikkaaksi viilennetty grüner veltliner voisi olla juuri sopivan pyöreä ja aromikas seuralainen näille moderneille herkuille.

 

Hyvää joulun alusaikaa ja kiitos vielä kerran Karita!

Ps. Kaikki nämä reseptit ja paljon muuta löytyvät Karitan Lautasellinen kauneutta -kirjasta. Kirja on täynnä mainioita reseptejä ympärivuotiseen terveelliseen kokkaamiseen.

Marko Pasanen

on viiniin erikoistunut vapaa kirjoittaja ja Maijan Maailman viiniasiantuntija. Markon juttuja ihmisistä ja ilmiöistä viinien takana osoitteessa viininjuurilla.fi.

keittiossa.typo