Normityöpäivä ja -työasu

Millainen on normityöpäiväni? Sitä on moni kysynyt. Vastaus on ”ei sellaista ole”.

Kaupallinen yhteistyö.

Minun päiväni saattavat koostua aamun blogi-kirjoituksesta, aamupäivän sisustussuunnittelusta ja kenties tavaroiden roudaamisesta näytille,  keskipäivän asuntokuvauksesta tai luentomateriaalin kasaamisesta ja iltapäivän asuntonäytöistä. Ja toisinaanhan näytöt ovat illalla. Koska olen yleensä sunnuntaisin töissä, pyrin pitämään perjantain ja lauantain vapaana.

Koska esimerkiksi sisustussuunnittelu vaatii erilaista moodia kuin välitystoiminta, siirtymät tehtävästä toiseen voivat toisinaan olla energiaakin vieviä. En voi kuitenkaan jäädä odottamaan suunnittelussa tarvittavaa luovaa moodia, vaan toimeen on ryhdyttävä ajankohtana, jonka sille työlle olen budjetoinut. Ja kyllä se luovuus sieltä löytyy, kunhan sille vain antaa mahdollisuuden.

Mutta minä rakastan työni monipuolisuutta ja sen epäformaalisuutta. Koen, että multipotentiaalisuuden ammentaminen itsestäni on minun juttuni, puhkean siinä kukkaan. En halua työssäni myöskään esittää mitään muuta, haluan olla oma itseni. Muistan niitä aikoja, jolloin olin Diilissä Hjalliksen neuvonantajana. Stailaaja halusi pukea minut tv-kuvauksissa juristinnäköiseksi. Hauskaa, minähän olen juristi ja tämä juristi ei kyllä pukeudu siihen tyyliin, joka stailaajalla oli alkuun mielessä: viralliseen jakkupukuun, tiukkaan nutturaan ja jäykkään käsilaukkuun. Minun tyylini on rennompi, ei niin virallinen ja superasiallinen. Tilanteet ja niiden vaatiman tyylin pyrin toki aina huomioimaan.

Pitkä paita päälläni kimonotyyliin käytettynä. Kuva: Petri Limmonen/Esikatselu.fi.

Millainen on normityöasuni? Ei kaikkein muodollisin. Uusi lempparini juuri nyt on  Dots Storesta löytämäni Dante6-merkin käärmekuvioinen pitkä paitamekko.  Se on helppo ja hauska asu. Ja mikä parasta, se ei rypisty. Silitys ei ole lempipuuhaani.

”Snake is the new black! Ehdoton hitti eläinkuoseista, joka on ohittanut 100 lasissa leopardikuviot”, Dotsin Tiina kertoo innostuneena. Käärmekuvio sopii hyvin myös minulle. Lapsuudenkodissani meillä oli lemmikkikäärme – kuningaspyton Pasilli, Minä siis pelkäänkin enemmän villakoiria (enkä tarkoita nyt näitä nurkissa pyöriviä siivottomuuden tuloksia) kuin käärmeitä.

Dante6-merkkinen käärmekuvioinen pitkä paita löytyy Dots Storesta. Kuva: Petri Limmonen/Esikatselu.fi

”Paitamekko on myös kevään tärkeimpiä vaatekappaleita”, Tiina jatkaa. ”Kaiken lisäksi se on maailman käytännöllisin: uusi versio yhdestä vaatekappaleesta, jota voi käyttää kimonotakin lailla tai mekkona – molemmat ovat helposti samassa paketissa”. Ja monikäyttöisyys on juuri se mitä minä arvostan!

Brändin takana on kaksi asioihin mielettömän intohimoisesti suhtautuvaa hollantilaista naista. Dante6 sai Skandinaviassa samantien hyvän vastaanoton ja merkkiä myydäänkin jo kansainvälisesti 12 eri maassa. Vaatemerkki pyrkii valmistamaan ajattomia ja ylellisiä vaatteita edulliseen hintaan, mutta vaatteissa on aina joku juju: vaikkapa klassinen malli, mutta rokahtava kuosi. Kontrastit tekevätkin vaatteista mielenkiintoisia.

Tehty yhteistyössä Dots Storen kanssa.

Dots Helsinki

Fredrikinkatu 30

00100 HELSINKI

puh. 050 439 3597

dots@dots.fi

Aukioloajat:

Ma – Pe 10 – 18, La 10 – 16

www.dots.fi

 

Dots Turku

Linnankatu 9 – 11

20100 TURKU

puh. 050 345 3660

dotsturku@dots.fi

Aukioloajat:

Ma – Pe 10 – 18, La 10 – 16

Kuvat: Petri Limmonen/Esikatselu ja lähikuva Rafaela Nyman.