Pizzaperjantain valmistelut alkavat keskiviikkona

Maailman paras pizza ei synny hetkessä, mutta kovin aktiivista työskentelyä tarvitset vain paistovaiheessa. Hyvää kannattaa odottaa – tässäkin tapauksessa.

Täydellinen pizza koostuu hyvistä “00”-jauhoista, pitkästä nostatusajasta, täydellisestä tomaattikastikkeesta, hyvästä uunista ja loppu onkin sitten historiaa.Toki täytteillä on myös merkityksensä ja lähtökohtaisesti vähempi on parempi, kunhan tuotteet ovat laadukkaita.

Pidemmittä puheitta aloitetaan valmistelut. Ensin tehdään taikina. Minä pistin minun OBH Nordican yleiskoneeni laulamaan ja taikina vaivautui vaivatta. Jos teet taikinan keskiviikkona, se on parhaimmillaan perjantai-iltana paistettavaksi.

48 tuntia kohotettu pizzataikina

(neljään yhden hengen pizzaan tai 10 pieneen pizzaan)

2 rkl sokeria

1 rkl oliiviöljyä + lisää leivinpaperin päälle

½ tl kuivahiivaa

4,75 dl kylmää vettä

1,3 l ”00”-pizzajauhoja

2 rkl merisuolaa

Ohje

Yhdistä hiiva, öljy, sokeri ja vesi yleiskoneen taikinakulhossa (taikinakoukku asennettuna). Anna seistä 8-10 minuuttia tai kunnes seos alkaa kuplia. Yhdistä suola ja jauhot toisessa kulhossa. Käynnistä kone ja lisää jauhoseos joukkoon vähitellen. Vaivaa taikinaa 8-10 minuuttia tai kunnes se on sileää. Siirrä taikina öljytylle leivinpaperille ja peitä se tuorekelmulla. Anna taikinan tekeytyä huoneenlämmössä tunnin ajan.

Jaa taikina neljäksi tasakokoiseksi palloksi. Aseta ne öljyttyyn vuokaan ja pirskottele niiden päälle öljyä. Peitä vuoka tuorekelmulla ja kohota taikinapalloja jääkaapissa kaksi vuorokautta eli 48 tuntia.

Viime viikonlopulla emme ehtineet seisottaa taikinaa 48 tuntia (ainoastaan 24 tuntia), joten annoin taikinan levätä ja hiivan “vahvistua” pöydällä tunnin tekeytymisen sijaan kolme tuntia. Pohjasta tuli hyvää lyhyemmälläkin nostatukselle, mutta suosittelen 48 tunnin nostatusta, jotta pizzapohjasta tulee superhyvä!

Päälliset

Valmista seuraavaksi tomaattikastike. Voit tehdä sen hyvissä ajoin ennen pizzojen paistoa, sillä kastikkeesta tulee mehevämpi, jos annat sen tekeytyä vaikka vuorokauden, vähintään kuitenkin kaksi–kolme tuntia.

Kastikkeen juju on siinä, että tomaatti pysyy raikkaana, kun sitä ei kuumenneta liedellä kasaan. Kastikkeessa ei ole myöskään lainkaan sokeria, mikä puolestaan on tyypillistä pastakastikkeille.

Tomaattikastike à la Saku Tuominen

2 tlk kuorittuja tomaatteja

20 g suolaa

20 g oliiviöljyä

2 valkosipulinkynttä

Tuoretta basilikaa

Ohje

Kaada tomaatit suureen kannelliseen astiaan. Lisää suola ja oliiviöljy. Murskaa ainekset käsin tai sauvasekoittimella.

Lisää tomaattien joukkoon halkaistut valkosipulinkynnet sekä runsas kourallinen silputttuja basilikanlehtiä. Sekoita ainekset tomaatin joukkoon esimerkiksi puukauhalla.

Peitä kastike ja anna sen maustua jääkaapissa ainakin 2–3 tuntia. Jos haluat, voit valmistaa tomaattikastikkeen jo vuorokautta aiemmin  ja jättää sen maustumaan jääkaappiin.

Paistaminen ja täytteet

Laita uuni lämpenemään mahdollisimman kuumalle. Meillä on Gaggenaun uuni ja pizzakivi. Uunimme lämmitetään 275 asteeseen, joka on täydellinen pizzan paistolämpötila.

Täytteissä voit pistää mielikuvituksesi lentämään. Minä pidän selkeistä täytteistä, joiden raaka-aineet ovat laadukkaita.

Kaulitun pohjan päälle levitetään tomaattikastike ja uunissa hyvin sulavaa juustoraastetta.

Muutama vinkki täytekomboihin

Parmankinkku-mozzarella-rucola

Mozzarella-tuore basilika

Anjovis-chili-kapris-musta oliivi-oregano

Paista 275-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia ja lisää yrtit tuoreeltaan paistamisen jälkeen.