Huomaan, että minulla on koko syksyn ollut hiukan liian kiire. Sijaiskärsijä on ihoni. Enkä nyt tarkoita kiireen (ajoittain tulevan ja menevän orastavan stressin) aiheuttamia haittavaikutuksia, vaan puhtaasti sitä, etten hoida ihoani riittävästi.

Tuntuu, etten ”ehdi” edes varata itselleni aikaa kosmetologilta. Viikon toimimattomuus muuttuu nopeasti useampaan kuukauteen. Kalenterini myös täyttyy uhkaavasti, jollen bookkaa sinne hyvissä ajoin tärkeitä tapaamisia. Saadakseni hoitamattomuudelleni lopun päätin varata ajan kosmetologille useampaan hoitokertaan kerralla.

Sovin siis hoitoaikoja luottokosmetologilleni Päivi Saarentielle Sensuell Estetic -kauneushoitolaan. Ensimmäisellä kertaa (kerralla) päädyimme PRX-T 33 -hoitoon. Täytyypä tunnustaa, että tuo kirjain-numerosarja-yhdistelmä ei jää minulle mieleeni lainkaan, vaikka olen tankannut sitä päähäni jo moneen kertaan. Sen sijaan kyllä itse hoito, jota saa tehdä vain terveydenhuollon ammattitutkinnon omaava henkilö, ottaa osumaa päähäni (no, oikeasti kasvoihini ja dekolte-alueelle) huomattavasti paremmin!

Mutta mistä on kyse? Parempi, että annan Päiville puheenvuoron, hän osaa selittää asian paremmin. ”PRX-T33 on lyhyiden hoitojen sarja, jonka vaikutukset ovat verrattavissa keskisyviin happokuorintoihin, sillä erotuksella, että tämä kyseessä oleva hoito ei vaadi palautumisjaksoa, koska ihon pintakerros ei vahingoitu hoidon aikana”, Päivi kertoo. ”Hoito on oikeastaan täysin kivuton ja sillä on välittömät vaikutukset heti ensimmäisen toimenpiteen jälkeen”. Ja minä yhdyn tähän. Hoito ei sattunut lainkaan, se tuntui oikein miellyttävältä. Tosin myönnettäköön, että ihoni on laadultaan melko paksu, ei kovinkaan herkkä. Hoito myös sopii kaiken ikäisille ja kaikille ihotyypeille. Ihoa ei siis voi ylihoitaa tällä menetelmällä.

”Tämä neulaton Biorevitalisaatio-hoito tarkoittaa myös syväkosteutusta, joka perinteisesti on tehty injektoimalla neulalla hyaluruonihappoa ihon epidermiksen (= ihon uloin kerros) alaiseen ihokudokseen. Tässä PRX-T33 -hoidossa syväkosteutustulokseen päästään ilman neuloja”, Päivi tarkentaa hoidon vaikutuksia. Tämä on hyvä, sillä minä en halua injektoida ihooni mitään muuta kuin pakollisia rokotteita.

Päädyimme Päivin kanssa siihen, että tämä hoito tehdään minulle sarjana, sillä sen tulokset ovat minun ongelmiini tehokkaammat kuin kertahoidon vaikutukset.

”Sarjahoidoilla päästään yhtä hoitokertaa parempiin tuloksiin. Toki jo ensimmäisen kerran jälkeen ihon esteettiset ominaisuudet paranevat merkittävästi”, Päivi jatkaa. Kyllä, minusta ihoni oli heti ensimmäisen hoidon jälkeen selkeästi kimmoisampi. ”Muun muassa melasma, kansanomaisesti maksaläiskät kasvoilla ovat yleensä hormonaalisia ja dermiksessä saakka. Niitä ei yhdellä hoitokerralla saada pois tai vaalenemaan, vaan ne vaativat useamman hoitokerran ja esimerkiksi PRX-T33- ja mikroneulausyhdistelmähoidon.”  Ja minähän juuri kärsin maksaläiskistä. Taas kevätaurinko pääsi yllättämään minut suojauksesta (ei ilmeisesti riittävästä) huolimatta.

Ihoni ongelmakohtia hoidetaan siis menetelmällä, jonka sanotaan olevan markkinoiden tehokkain ihon jo olemassa olevien vaurioiden korjaamiseen ilman veistä ja neulaa. Toki hoito myös ennaltaehkäisee tulevia vaurioita.

Kerron myöhemmin lisää sarjahoidon edetessä, kuinka ihoni reagoi hoitoihin. Pysy siis kuulolla. Voit myös seurata minua ja Päiviä Instagramissa.

@sensuell.fi

@maijanmaailma

Päiville voit varata ajan hänen uusiin raikkaisiin tiloihinsa Vantaan Kivistöön, jonne pääset junalla kehärataa pitkin Helsingin keskustastakin 25 minuutissa!

Sensuell Estetic

Spinellikuja 5 (käynti Syväkiventien puolelta)

01700 Vantaa

P. 040-8278382

www.sensuell.fi