Kun muutimme, emme ostaneet yhtäkään uutta huonekalua, jollei keittiötikkaita, muutamaa seinävalaisinta ja tyynyjä lasketa. Itse asiassa emme ole ostaneet moneen vuoteen juurikaan kalusteita.

Muutama huonekalu tuli mökiltä kaupunkiin, pari kalustetta meni toiseen suuntaan ja saman verran huonekaluja siirtyi vintille odottamaan uutta tulemistaan. KonMari-ajatus, jossa kaikki turha yksinkertaisesti karsitaan vastaamalla yhteen kysymykseen: Tuottaako tämä esine minulle iloa?, ei ajatuksena ole minulle ristiriidaton. Ymmärränhän minä hyvin sen pointin. Liika on liikaa, jos koti alkaa muistuttaa varastoa. Ellei varastomainen sisustustyyli (onko sellaista?) satu olemaan lempityylisi.

Puuseppä Rudi Merz muotoili pahkasta pöydän.

Minulle kuitenkin tärkeitä ovat muistot ja tavaroiden historia. Se ei ole tavaranpalvontaa, vaan omien juurien säilyttämistä. Välillä tavarat “asuvat” vintillä tai kaapin kätköissä, jonne ne siirtyvät, kun olen kyllästynyt niihin tai ne jossain elämänvaiheessa ovat käyneet minulle tarpeettomiksi, ei iloa tuottaviksi. Tavarat ovat kuitenkin usein vain odottamassa uutta kultakauttaan. Välillä ne odottavat kvartaalin, välillä vuosia.

Vanhasta en siis niin vain luovu. Ajatelkaa, vuosia säilytin mummini astialiinoja ja astioita kaappien kätköissä – onneksi! 90-luvun alussa en osannut niitä arvostaa kotini kattauksissa. Varastoin niitä lähinnä tunnesidotusta velvollisuudesta. Mutta nyt sitäkin enemmän niitä arvostan.

Okei, ymmärrän toki, ettei kaikilla ole säilytystilaa, vaikka mieli olisi samanlainen kuin minulla. Meillä on korkeat huoneet, vinttitilaa ja kaappeja kattoon asti eli tilaa, jossa säilyttää vanhaa tai sillä hetkellä tarpeetonta tavaraa. Toisekseen minulla on kovin pieni halu ostaa mitään uutta ja sen, minkä hankin, hankin harkitusti. Tavaramäärät eivät siis enää kasva holtittomasti. Hankin harkiten laadukasta ja sellaista, josta todella pidän.

Uudet pöydät, harkitusti hankitut 🙂

Kolmen vuoden odotuksen jälkeen meillä on uudet yöpöydät. Se ei ollut hetken huumassa tehty ex tempore -hankinta. Pöytien puumateriaalina on pahka, jonka saimme mökkirannastamme kaadetun koivun “kylkiäisenä”. Pahkaa kuivatettiin Rudi Merzin hoivissa kolme vuotta, kunnes se oli valmis käsiteltäväksi. Ensin uskottiin pahkan kuivuvan vuodessa, sitten kahdessa, mutta kuivatusaika venyi yli kolmeen vuoteen. Kolmessa vuodessa pahkan “jalostusajatukset” muuttuivat suuntaan ja toiseen palaten aina mahdollisimman yksinkertaiseen työstöön.

Emme halunneet muotoilla puuta liikaa ja pinnan halusimme jättää mahdollisimman luonnolliseksi. Päälle siveltiin vain kevyt pintakäsittelykerros estämään puun kellastuminen. Nyt pinta on myös silkkisen pehmeä.

Huonekalun osia voi vapaasti kasata vaikka korkeammaksi penkiksi, sillä osat ovat irtonaisia. Kaluste muotoutuu siis muuhunkin, jos joskus kyllästymme niihin yöpöytinä. Tällä huonekalulla on tarina, se on monikäyttöinen ja se muistuttaa meitä meidän rakkaasta vapaa-ajan asunnostamme vuoden ympäri. Kiitos Rudi Merzille, ehkä maailman parhaimmalle puusepälle!

maija Lukkari-Nyman makuuhuone

Päiväpeitto, Society. Harmaa torkkupeitto, Lapuan Kankurit. Beige torkkupeitto, Tikau. Harmaat meleeratut tyynyt Johanna Gullichsen Textiles. Sängyn pääty ja valkoiset mustatereiset tyynyt, teetätetty Linum’in kankaasta. Seinävalaisin Flos 265. Kattovalaisin Moooi Random Light L.

kotona.typo