Minä pidän korkeista tiloista. Pidän myös yksityiskohdista. Näiden lisäksi haluan remontoidessa tuoda esille sekä minun omia että asunnon persoonallisia piirteitä.

Asumme vuonna 1902 rakennetussa jugend-tyylikauden talossa. Huoneistomme on siunattu komealla huonekorkeudella ja useilla yksityiskohdilla. Onneksi huoneistomme historialliset detaljit ovat säilyneet, kukaan ei ole millään edeltävällä vuosikymmenellä innostunut korjaamaan asuntoa liian modernilla tai kovalla kädellä. Aina ei ole arvostettu koristelistoituksia, kattofriisejä, kasettikattoja tai peiliovia.IMG_9129

Moni asuntomme yksityiskohta alkoi kuitenkin kuntonsa puolesta tulla tiensä päähän. Moni yksityiskohta oli vaarassa vaurioitua pahasti, niin asuntoa kuin autoa pitää huoltaa väliajoin. Me näimme kovasti vaivaa saadaksemme asuntomme entisöityä – pidin tätä myös eettisesti tärkeänä. Jos huoneistomme Billnäsin ruutulattiat ovat olleet huoneistossamme  jo 115 vuotta, katsoin tärkeäksi, että ne kunnostetaan vielä tulevillekin sukupolville, vaikka samalla rahalla olisimme saaneet jo hyvinkin trendikkäät kalanruotoparketit – ihan vaikka sen suuriruotoisimman ja näyttävimmänkin version. Lue juttu lattioittemme kunnostamisesta täältä.IMG_9212

Yksityiskohdat esiin

Makuuhuoneemme kipsistä valettujen kattofriisien vanhaa maalipintaa harjattiin useamman miehen voimin useamman päivän ajan, jotta vanhat maalikerrokset saatiin irtoamaan ja uusi maalipinta voitiin sutaista päälle. Vanhoja maalikerroksia oli nimittäin kertynyt jo varmaan puolen sentin paksuinen kerros ja kattofriisin kuvioinnit olivat konkreettisesti jäämässä maalin alle. Lisäksi uusi kerros maalia vielä kerran päälle olisi saanut vanhat maalit halkeilemaan ja kuplimaan entisestään.

Kunnostamalla saimme yksityiskohtia ja asunnon persoonaa esiin. Mielenkiintoista on se, että taloyhtiömme kaikissa huoneistoissa on hiukan erilaiset kattofriisit ja osassa niitä ei ole koskaan ollutkaan.

IMG_9117

Kattofriisissä näkyvä koukku on vanha oviverhopidike. Halusimme säilyttää sen muistona menneistä ajoista, jolloin lämmittämättömän huoneen kylmä pidettiin poissa lämmitetystä huoneesta ei pelkästään oven, vaan myös paksujen verhojen avulla. Kaakeliuuneja ei ollut vältämättä joka huoneessa tai ainakaan kaikkia huoneita ei lämmitetty yhtä lämpimiksi.

Vanhan ulko-ovemme lasi-ikkunat ovat säilyneet. Onneksi kukaan ei modernisoinut niitä missään vaiheessa eikä vaihdattanut laseja uusiin.

IMG_9127

Vanha kasettikatto kunnostettiin uuteen loistoonsa.

Vielä tuleville sukupolville säilytettävää

Meitä on kuitenkin moneen lähtöön. Emme kaikki arvosta samoja asioita. Tuhottuja yksityiskohtia voi kuitenkin yrittää palauttaa, mutta se ei ole aina niin yksinkertaista, saati halpaa.

Me entisöimme huoneistoremonttimme yhteydessä ovia, kattofriisejä, vanhoja listoja ja muita yksityiskohtia niin paljon kuin pystyimme. Jouduimme kuitenkin laskemaan kattoa joissain tiloissa saadaksemme sähköt kulkemaan yläkautta huoneesta toiseen. Näissä tiloissa vanhat kattolistat jouduttiin kunnostamaan tai korvaamaan kokonaan uusilla.

Lattialistoja puolestaan jouduimme poistamaan ja uusimaan, jotta saimme sähköt piilotettua listojen taakse poikittaissuunnissa. Lisäksi teimme uusia valo- ja koristelistoituksia. Lukuisia listoitustöitä tuli siis eteen remonttimme edetessä.

IMG_9111

Listoitusta kotimme käytävällä uusittiin ja listoituksen kokonaiskorkeus nostettiin 50 cm korkeuteen. Tällainen listoituskorkeus on ollut yksi perinteisistä listoitustavoista jugend-tyylikaudella.

IMG_9148

Uutta kattolistaa “pikkueteisessä” uuden kylpyhuoneemme edustalla.

IMG_9132

Vanha kattopyöristys lastenhuoneessa.

IMG_9114

Pientä hienosäätöä maalauksessa on vielä edessä.

51450

Vanha kylmäkaappi löytyi olohuoneen nurkasta, kun irroitin vanhoja tapettikerroksia. Tapettien alta puolestaan ilmestyi pahvilevy, jonka takana oli vaurioitunut vanha kylmäkaappi. Kunnostimme kaapin tiiliseinän, teetätimme kaappiin lasihyllyt ja nyt syvennys toimii kotimme vaihtuvana “taidenäyttelytilana”.

Persoonallisuus ja yksityiskohdat kunniaan

Ja vielä lopuksi haluaisin sisustussuunnittelijan roolissa peräänkuuluttaa remontoijille rohkeutta tuoda asunnon omaperäisiä yksityiskohtia esiin ja asujan persoonallisuutta ratkaisuvalintoihin. Usein pieni virhe sisustamisessa on huomattavasti mielenkiintoisempaa kuin täydellisyys ja loputtoman turvalliset ratkaisut. Sama koskee ihmisiä, usein pieni virhe tekee meistä inhimillisen kiinnostavia ja persoonallisia. Pieni virhe ainakin viehättää minua, entä sinua?

IMG_9189

Keittiön lattiaa korjattiin niin, että vanha piianhuoneen seinäraja näkyy lattiassa poikittaissuuntaisena lautana. Samalla lattia kertoo historiansa katsojalle.

IMG_9193

 

kotona2