Vai että isäksi? Ei missään nimessä – ainakaan vielä. Näin ajattelee moni nuori mies, niin minäkin, silloin nuorena miehenä.
Ajatus siitä, että 25-vuotiaana, juuri ja juuri teini-iän yli päässeenä, olisin ryhtynyt isäksi, ottanut vastuun avuttoman olennon elämästä, olisi ahdistanut ja syvästi. En ollut lainkaan kiinnostunut lapsista muutenkaan, en potentiaalisista omista, en muiden. Se täytyy pahoitteluiden kera myöntää, sori siitä.
Mutta kaikki nämä puolivallattomat miehenalut, jotka eivät halunneet lapsia, ovat nyt isiä. Lähes kaikki. Ja he ovat tyytyväisiä rooliinsa ja rakastavat lapsiaan.
Muistan toki yhden kavereistani, joka jo opiskellessamme väitti potevansa vauvakuumetta. Hän aloittikin puuhan aika aikaisin, vain pari vuotta nopeasti sujuneiden opiskeluiden jälkeen. Hänellä on tänä päivänä vaimo, edelleen sama, ja kaksi aikuista tytärtä. Kaikki on hyvin. En vieläkään tiedä mikä häneen oli mennyt. Kuinka hän koki olevansa, ja varmaan myös oli, niin kypsä. Hän on poikkeus, joka vahvistaa säännön, jonka mukaan nuoret miehet eivät yksinkertaisesti halua lapsia.
Ja ei tässä mitään. Hyvä, että isäksi ryhdytäänkin usein vasta kypsemmällä iällä. Näin uskon. Keskimäärin isäksi tullaan ensimmäistä kertaa 31-vuotiaana tänä päivänä. Itse olin lähes nelikymppinen. Olen vakuuttunut siitä, että olen parempi isä nyt kuin mitä olisin ollut nuorena. Varmaan vastuu olisi opettanut, ja voisihan olla ihan kivaa, että ikäero lapsiin olisi pienempi, mutta silti. Näen kuvia sopeutumattomuudesta, tuskasta että vapaus on riistetty, riidoista, ehkä erosta. Kuvia katumuksesta ja elinikäisestä surusta. Muistan jonkun sanoneen, ettei edes parisuhdetta pitäisi saada aloittaa alle kolmekymppisenä, saati sitten isäksi ryhtymistä. Mutta poikkeuksia siis löytyy, mikä on erittäin hieno juttu.
Ja toki pitää myös se oikea kumppani löytää, se jonka kanssa lapsia ja perheen lopulta haluaa. Onneksi tuli vastaan. Siitä olen kiitollinen. Kuten myös siitä, että lapsia tuli. Sehän ei biologian suuressa lotossa ole itsestäänselvyys kaikille niitä haluaville.
Miehellä ei ole biologista kelloa kuten naisilla, mutta kello kuitenkin. Keskimäärin miehen hedelmällisyys alkaa heiketä neljänkympin tienoilla, vaikka paljon vanhempiakin isäksi tulleita löytyy. Miehen kello sanoo, että kiirettä ei ole, myöhemminkin ehtii. Se laittaa kuitenkin päättelemään, että vaikkei vauvakuumetta ole, jossain vaiheessa kannattaa silti antaa periksi ja ryhtyä isäksi, yrittää ainakin. Miehen kello laittaa miehen laskeskelemaan mikä on se ylin ikä, jossa vielä jaksaa tai suostuu vaihtamaan vaippoja. Kuinka vanha haluaa korkeintaan olla kun lapset ovat vielä teinejä.
Sieltä rationalisoinnin ja suosiollisten olosuhteiden kautta se isyydenkin fiilis lopulta syntyy, kuten sitten se lapsikin aloittelevalle isälle.
Ongelmanahan tässä saattaa olla se, että isäksi tulemista karttavan nuoren miehen kumppanina on nainen, joka haluaa äidiksi tämän hedelmällisimmässä iässä eli 20-25-vuotiaana. Olisiko tällöin siis ihanteellista, että mies olisi jopa kymmenen vuotta kumppaniaan vanhempi? Joissain vanhoissa kulttuureissa ajatellaan näin. Toisaalta tilastot osoittavat, että suurin piirtein saman ikäisten suhteet kestävät parhaiten.
Ehkä nykytrendiin tukeutuva ilmiö, jossa enemmän tai vähemmän saman ikäiset kumppanit saavat ensimmäisen lapsensa vasta päälle kolmekymppisinä, on ihan hyvä. Ei siis huolta, kunhan vanhemmiksi tulevien ikä ei nyt nouse tästä enää ihan hirveästi.
Mutta pitää muistaa, että kaikki lapset eivät synny suunnitelmien tai ajoituksen mukaan, vaikka kuinka haluaisi kontrolloida kohtaloa. Joskus raskaus yllättää. Näistäkin syntyy yhtä onnellisia tarinoita.
Kaikenikäisille isille: hyvää isänpäivää.
Kirjoittaja on Peter Nyman
Hän on 5o-vuotias MTV3:n uutisankkuri, yrittäjä ja viestintävalmentaja. Hänellä on kaksi lasta, Rafaela 11 vuotta ja Dennis 8 vuotta. Hän on naimisissa Maijan Maailman Maijan kanssa 🙂