Jos minun on nimettävä lempikauppojani Helsingissä, niin yksi niistä on varmuudella Formverk.
Formverk perustettiin jo vuonna 1990 ja myös minä olen ehtinyt olla asiakkaana jo toistakymmentä vuotta. Formverk Store on pohjoismaiseen ja kansainväliseen designeen erikoistunut sisustusliike ja se toimii Helsingissä Annankadun ja Iso Roobertinkadun kulmassa. Viime vuonna liike laajeni Formverk Living -myymälällä Annankatu 23:een ottaen vanhan Zazan myymälän haltuunsa.
Formverkiä pyörittää aina ystävällinen Niklas Wikström ammattitaitoisten myyjien avustuksella. Liikkeen hengetär Saija kertoo, että myymälässä näkyy aina sesongit. Milloin on esim. kodin joulukattausten, milloin pääsiäispiristysten, milloin lakkiaisjuhlien tuoman kodin sisustusvimman synnyttämät “paineet”, joihin asiakkaat hakevat ratkaisuja liikkeen valikoimista.
Myymälä ei pelkästää myy taidokkaasti valikoituja muiden valmistamia tuotteita, vaan Formverk myös suunnittelee, muotoilee ja valmistaa omia tuotteita mm. pöytiä, sohvia ja naulakoita.
Formverkin valikoimissa on kaikkea ihanaa jokaiseen kodin huoneeseen. Myymälässä saat kaikin aistein tutustua lukuisiin tuotteisiin, et vain tyytyä katalogiesitteeseen. Alusta alkaen liike on omannut laajan kylpyhuonetarvikevalikoiman ja Formverkillä on yhä laaja ja monipuolinen kylpyhuonetavaroiden livenäyttely. Lasten huoneen kalusteista voin mainita esim. Magis-merkin. Heidän tuotteita löytyy myös meiltä lasten huoneen pöytien, tuolien ja korien muodossa. Alla olevassa kuvankaltaisessa El Baul -korissa asuu meidän lastemme lukuisat pehmolelut.
Kuva: www.magisdesign.com
Pienkodinkoneisiin löytyvät kauniit ja aina uudistuvat vaihtoehdot. Kodin pienesineistä mainitsen Dualit-kodinkoneet ja Vipp-tuotteet, jotka molemmat ovat mielestäni korkeahkosta hinnastaan huolimatta jokaisen sentin arvoisia.
Meillä Vipp-roskikset toimivat keittiön sekajäte- ja kompostointiroskiksina. Olemme uhranneet tiskipöydän alla olevat jäteastiat kokonaan metalli-, lasi- ja muille kierrätettäville roskille. Vipp’in painojalan ansiosta ei likaisin käsin tarvitse koskea roskiksien kansiin tai oviin.
Kuva: www.vipp.com
Keittiön kattauksiin löytyy vaihtoehtoja jos joitakin, aina sesongin värit, muoti, uudet materiaalit ja muodot huomioiden.
Formverkissä myydään myös valaisimia, torkkupeittoja, sisustustyynyjä ja muita sisustustavaroita muun muassa merkeistä Gubi, Hay, Muuto ja Ferm Living.
Isoissa huonekaluissa edustettuina ovat mm. &Tradition ja Formverkin oma mallisto.
Formverk store
Annankatu 5
00120 Helsinki
P. 09-6129550
info@formverk.com
Formverk living
Annankatu 23
00100 Helsinki
P. 09-2510100
info@formverkliving.com
Avoinna
Ma-Pe 10.30 – 18.00
La 11.00 – 15.00
Jollet pääse paikalle myymälään, voit tehdä hankintoja myös liikkeen kotisivujen kautta www.formverk.com.